Psykoterapiakeskus Vastaamo asetetaan selvitystilaan. Selvitystilasta huolimatta yhtiön toimintaa pyritään jatkamaan toistaiseksi. Terapeuttien vastaanotot jatkuvat selvitystilan ajan.
– Kannustamme asiakkaita samalla keskustelemaan oman terapeuttinsa kanssa terapiasuhteensa ja oman hoitonsa jatkosta, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pystyisi jatkamaan hoitoa terapeuttinsa kanssa. Vastaamo kertoo tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa asiakkaiden ohjeistamiseksi ja hoitosuhteiden jatkon varmistamiseksi.
STT ei ole toistaiseksi saanut Vastaamosta tietoa, paljonko yhtiöllä nyt on terapia-asiakkaita.
Selvitystilasta päätti torstaina Vastaamon yhtiökokous, joka määräsi selvitysmieheksi asianajaja Lassi Nyyssösen asianajotoimisto Fennosta .
– Ensisijainen tavoite selvitystilamenettelyssä on myydä yrityksen liiketoiminta kokonaisuutena tai toissijaisesti osakokonaisuuksina. Näin menetellen kyetään turvaamaan kaikkien asema parhaalla tavalla, Nyyssönen kertoo STT:lle.
Neuvotteluja liiketoiminnan myynnistä on ollut vireillä, ja Nyyssösen tehtävänä on nyt jatkaa niitä. Liiketoiminnan myynti turvaisi myös asiakkaiden hoidon jatkumisen.
Selvitysmenettelyn aikana käydään läpi, riittävätkö yhtiön varat kaikkien velvoitteiden ja velkojen hoitamiseen. Tämä prosessi on pitkähkö ja vie jo lain mukaan vähintään viisi kuukautta. Jos varat eivät riitä, edessä on konkurssi.
Yhtiö kertoo selvittäneensä vaihtoehtoja selvitystilalle, kuten rahoitusratkaisuja ja yritysjärjestelyjä, mutta toistaiseksi niiden toteuttaminen on osoittautunut ylivoimaiseksi. Vaikka asiakastyö on yhtiön mukaan saatu vakautettua, tietomurron ja kiristyksen hoitaminen on rassannut pahoin yhtiön taloutta.
Uhrit voivat vaatia vahingonkorvausta
Toistaiseksi ei ole tietoa, paljonko Vastaamon asiakkailta on mahdollisesti tulossa yhtiölle vahingonkorvausvaateita. Nyyssösen mukaan tämä ei vaikuta siihen, missä järjestyksessä tai miten täysmääräisesti eri tahot saataviaan saavat.
Lähtökohta on, että kaikki saajat ovat asiakkaista ja verottajasta lähtien samalla viivalla sekä selvitysmenettelyssä että konkurssitilanteessa.
Tietomurron uhrit voivat vaatia Vastaamolta vahingonkorvauksia, jos se on laiminlyönyt tietoturvaan ja henkilötietoihin liittyviä velvollisuuksiaan. Myös sairaanhoitopiirit voivat joutua maksumiehiksi, jos sairaanhoitopiiri on ostanut palveluita Vastaamon kautta.
Uhrit voivat saada korvausta siitä, että he ovat tietojen vuotamisen takia joutuneet tekemään esimerkiksi luottokiellon identiteettivarkauksien estämiseksi.
Vahingonkorvausta voi tulla myös kärsimyksestä, joita henkilötietojen vuotaminen on aiheuttanut.
– Rekisteröidyllä on oikeus vahingonkorvaukseen teosta, joka on loukannut yksityiselämän suojaa rangaistavaksi säädetyllä teolla, ja sehän on yksityiselämän suojan loukkaus, kun tällaisia tietoja on päätynyt sivullisten käsiin, kuvasi Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen STT:lle lokakuussa, kun Vastaamon tietomurto tuli ilmi.
Kela varautuu terapeuttivaihdoksiin
Kelan kautta Vastaamossa terapiassa käyvillä ei ole syytä paniikkiin tai akuuttiin huoleen, rauhoittaa osaamiskeskuspäällikkö Mikko Toivanen Kelasta.
– Olemme Kelasta yhteydessä kaikkiin heihin ja käymme yhdessä läpi, miten terapia jatkuu, Toivanen kertoo STT:lle.
Toivasen mukaan toistaiseksi on epäselvää, miten Vastaamon selvitystila käytännössä vaikuttaa terapioihin, mutta terapiasuhteiden jatkuminen pyritään turvaamaan yhteistyössä yrityksen kanssa. Kela kartoittaa tilannetta ja varautuu siihenkin, että osa ihmisistä tarvitsee uuden terapeutin.
Kela on tehnyt Vastaamon kanssa sopimuksen noin 180 vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaan terapiasta. Valtaosa heistä on lapsia ja nuoria. Kela järjestää heille tarvittaessa korvaavat palvelut.
Lisäksi noin 2 600 asiakasta käy Vastaamossa kuntoutuspsykoterapiassa Kelan päätöksellä, jolla he saavat terapiasta lakisääteisen korvauksen. He ovat siis itse hakeutuneet terapiaan juuri Vastaamoon.
– Avustamme tarvittaessa, jos joku heistä tarvitsee apua uuden terapeutin löytämisessä.
Terapeuteista on pulaa, mutta Toivanen luottaa, että valtaosa pystyy jatkamaan samalla terapeutilla. Oletus on, että Vastaamon terapeutit jatkavat työtään joko omalla toiminimellä tai jonkin toisen yrityksen kautta.
Rikosilmoituksia tehty noin 25 000
Vastaamo tiedotti julkisesti viime lokakuun lopulla, että se oli joutunut tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, minkä jäljiltä asiakkaiden luottamuksellisia tietoja oli joutunut vääriin käsiin. Sittemmin lukuisat asiakkaat kertoivat saaneensa tietomurtoon liittyviä henkilökohtaisia kiristysviestejä. Varastetussa tietokannassa oli kymmenientuhansien ihmisten tiedot.
Tällä viikolla kävi ilmi, että potilastiedot ovat yhä kiertäneet netissä ja linkkejä palveluihin on jaettu pimeässä verkossa eri keskustelupalstoilla.
Vastaamo teki poliisille rikosilmoituksen tietomurrosta 29. syyskuuta.
Tutkittavia rikosnimikkeitä ovat törkeä tietomurto, törkeä kiristys ja törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Keskusrikospoliisi tutkii myös, onko Vastaamon työntekijöitä syyllistynyt tietosuojarikokseen.
– Tietosuojarikoksesta epäiltyinä on alle kymmenen henkilöä, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen keskiviikkona.
Poliisi oli tuohon mennessä saanut rikosilmoitukset noin 25 000:lta Vastaamon asiakkaalta.