Myös ulkomailta tulevilta laivamatkustajilta aletaan vaatia negatiivista testitulosta

Suomessa operoivat varustamot ottavat THL:n suosituksen käyttöön ensi tiistaista lähtien, ilmoitti Suomen Varustamot. AFP / LEHTIKUVA

STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että henkilömatkustajia kuljettavat kuljetusyhtiöt ja varustamot alkavat edellyttää ulkomailta Suomeen tulevilta matkustajilta negatiivista koronatestitulosta.

Suomessa operoivat varustamot ottavat THL:n suosituksen käyttöön ensi tiistaista lähtien, ilmoitti Suomen Varustamot ry keskiviikkona. Kaikilla ulkomailta saapuvilla yli 12-vuotiailla matkustajilla tulee olla laivaan noustessaan todistus 72 tunnin sisällä otetusta negatiivisesta koronatestistä tai lääkärintodistus sairastetusta taudista.

Vaatimus ei koske logistiikka-alan kuljettajia tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä ammattihenkilöitä, joiden Suomeen saapumiselle testivaade muodostaa käytännön ylitsepääsemättömän esteen.

Suositus korvaa THL:n aiemman samansisältöisen suosituksen, joka koski ainoastaan lentoliikenteen toimijoita. Suosituksen tavoitteena on torjua koronavirusmuunnosten leviämistä Suomeen, kertoo johtaja Mika Salminen THL:stä tiedotteessa.

Kommentoi