USA hyväksyi raketinheitinten ammusten myynnin "luotettavalle kumppanille" Suomelle

Suomalaisten raskas raketinheitin Bold Quest -tapahtumassa toukokuussa 2019. KAISA SIREN / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvallat on hyväksynyt Suomen pyynnön ostaa ampumatarvikkeita Puolustusvoimien raskaisiin raketinheittimiin. Asekaupoista ulkomaille vastaava DSCA-virasto teki asiasta vaadittavan ilmoituksen kongressille keskiviikkona.

Piste- ja aluevaikutteisena versiona myytävien pitkän kantaman rakettien kaupan arvoksi arvioidaan Yhdysvalloissa noin 76 miljoonaa euroa.

Ilmoituksen mukaan ehdotettu kauppa tukee Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa parantamalla luotettavan kumppanimaan turvallisuutta. Yhdysvaltain kansallisen edun kannalta on elintärkeää auttaa Suomea kehittämään ja ylläpitämään vahvaa ja toimintavalmista kykyä puolustukseen, ilmoituksessa perustellaan.

Suomi hankki raskaita raketinheittimiä vuonna 2006. Puolustusministeriöstä ei haluttu torstaina kommentoida uusien rakettien mahdollisen hankinnan ajankohtaa.

Venäjän Yhdysvaltain-suurlähetystö reagoi torstaina raskaiden raketinheittimien ammusten myyntiin Twitter-tilillään . Asia herättää suurlähetystön mukaan kysymyksiä, muun muassa sen, ketä vastaan nämä hyökkäysaseet on tarkoitettu.

– Yhdysvaltain yritys aseistaa naapuriamme on askel väärään suuntaan ja tähtää alueellisen jännityksen lisääntymiseen, suurlähetystö tviittaa.

Kommentoi

Palvelut