HBL: Nils Torvalds ehdolle Helsingin valtuustoon – ei asetu ehdolle ensi eurovaaleissa

Torvalds on ollut europarlamentin jäsen vuodesta 2012. Kuva vuodelta 2018. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds pyrkii kuntavaaleissa Helsingin kaupunginvaltuustoon, kertoo Hufvudstadsbladet.

Torvalds kertoo lehden haastattelussa haluavansa jatkaa parlamentissa vuonna 2024 päättyvän kauden loppuun, mutta ei aio enää asettua uudelleen ehdolle. Jos hän jättäisi parlamentin, hänen tilalleen nousisi ahvenanmaalainen Anton Nilsson.

75-vuotias Torvalds on ollut europarlamentin jäsen vuodesta 2012. Hän jäi pois kaupunginvaltuustosta 2014 ja perusteli ratkaisua tuolloin sillä, ettei parlamenttityö jätä riittävästi aikaa valtuustoasioille. Nyt hän sanoo aikovansa järjestellä työnsä niin, että voi osallistua valtuuston kokouksiin, jos tulee valituksi.

RKP:n keskeinen tavoite Helsingissä on säilyttää puolueen paikka kaupunginhallituksessa.

Kommentoi

Palvelut