Kaasujalka kevyenä: hiihtolomalle etelästä lähtevillä erittäin huono ajokeli

Huono ajokeli on vaikeuttanut autoilijoiden elämää monin paikoin. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Pertti Mattila / STT

Hiihtolomalle Etelä-Suomesta pohjoisen suuntaan ajavien on syytä autoilla hyvin varovaisesti sekä maanantaina että tiistaina. Ajokeli on alkuviikosta laajalti erittäin huono, varoittaa Ilmatieteen laitos.

Jo viikonloppuna pelti rytisi. Fintrafficin tieliikennekeskus Tampereella ilmoitti, että Etelä-Suomen maantiet jäätyivät peilijäähän sunnuntaina. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla koettiin sunnuntai-iltana yli kymmenen onnettomuuden kolarisuma.

Alustavien tietojen mukaan koko Suomessa kuitenkin vältyttiin sunnuntaina maanteillä vakavilta loukkaantumisilta ainakin iltaseitsemään asti. Esimerkiksi Janakkalassa kolmostiellä oli mahdollisuus pahempaan, kun kymmenen ihmistä oli osallisina aura-auton ja kolmen henkilöauton peräänajossa.

Poikkeuksellisen vaikeasta liikennesäästä kertoi sekin, että pääkaupunkiseudulla tieliikennekeskus laski sunnuntaina nopeusrajoituksia niillä tieosuuksilla, missä se on etäohjauksella mahdollista.

Luntakin taas luvassa

Maanantaina ajokeli on erittäin huono alueella Uudeltamaalta ja Kymenlaaksosta Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaan maakuntaan. Astetta parempi mutta silti huono liikennesää on puolestaan Etelä-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle asti ulottuvalla alueella.

Normaalissa kelissä saa hiihtolomille ajella maanantaina Varsinais-Suomessa sekä pohjoisempana Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa.

Tiistaina erittäin huono liikennesää siirtyy hieman pohjoisemmaksi niin, että erityisen varovasti kannattaa kaasutella seudulla Etelä-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle asti. Kehno ajokeli on tiistaina Lapin etelä- ja keskiosissa.

Vielä keskiviikollekin Ilmatieteen laitos on antanut kelivaroituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteille.

Maanantaina koko Manner-Suomessa ollaan pakkasella. Etelässä pakkasasteita on muutamia, pohjoisessa enimmillään noin 20. Tiistaina lämpötila nousee etelärannikolla nollan tienoille, ja pohjoisessa ja idässä pakkasta voi olla noin 15 astetta. Tiistaina Suomessa saadaan uusia lumisateita.

Kommentoi

Palvelut