Eduskunta rajoittaa toimintaansa maaliskuun ajaksi koronapandemian vuoksi

Eduskunnan puhemiesneuvosto päätti rajoituksista kokouksessaan torstaina. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Eduskunta rajoittaa toimintaansa maaliskuun ajaksi koronapandemian vuoksi. Poikkeusolojen vuoksi täysistunnoissa käsitellään vain välttämättömiä ja kiireellisiä asioita.

Eduskunnan puhemiesneuvosto päätti rajoituksista kokouksessaan torstaina.

Eduskunta ei esimerkiksi käsittele täysistunnoissa hallituksen esityksiä, joiden suunniteltu voimaantuloajankohta ei edellytä välitöntä käsittelyä, eikä mietintöjä, joiden voimaantulolla ei ole kiire.

Täysistunnoissa ei myöskään käsitellä selontekoja, lakialoitteita, kansalaisaloitteita eikä kertomuksia.

Puhemiesneuvosto suosittelee, että myös valiokunnat käsittelevät kokouksissaan vain täysistunnoissa käsiteltäviä asioita ja välttämättömiä EU-asioita.

Rajoitukset ovat voimassa 28. maaliskuuta saakka.

Kommentoi

Palvelut