Pelicansin ex-toimitusjohtaja Pasi Nurmiselle ehdollista vankeutta törkeästä rattijuopumuksesta

STT

Jääkiekkoseura Pelicansin entinen toimitusjohtaja Pasi Nurminen on tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rangaistuksen kesto on 75 päivää. Vankeusrangaistuksen ohessa Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi hänelle 40 päiväsakkoa, joista maksettavaa tulee 240 euroa.

Tilanne sattui viime syyskuussa Hollolassa, kun Nurminen oli matkustajana taksin takapenkillä. Tuomion mukaan hän tarttui taksin rattiin ja käänsi sitä siten, että auto suistui tieltä. Nurminen oli tekohetkellä yli kahden promillen humalassa. Nurminen myönsi oikeudessa menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla.

Tuomio on annettu keskiviikkona. Asiasta kertoi aiemmin muut mediat.

Nurminen on entinen huippumaalivahti jääkiekon NHL:ssä. Lisäksi hän kuului valmennusjohtoon Suomen vuoden 2011 maailmanmestarijoukkueessa.

Kommentoi

Palvelut