Viron pääministerillä todettu koronatartunta

Koronavirustartunta on aiheuttanut Viron pääministerille Kaja Kallakselle tähän mennessä vain lievää kuumetta. AFP / LEHTIKUVA

STT–BNS

Viron pääministerillä Kaja Kallaksella todettiin koronavirustartunta maanantaina. Kallaksen mukaan hänellä on lievää kuumetta, mutta ei muita oireita.

– Tarkkailen tiiviisti terveyttäni ja pysyn kotona, kunnes olen parantunut, hän sanoi.

Kallas sanoo jatkavansa pääministerin tehtävien hoitamista kotoa käsin. Hallituksen istunnot ja muut neuvottelut voi hänen mukaansa hoitaa myös verkossa.

Kallas oli omaehtoisessa karanteenissa viime viikon torstaihin saakka. Karanteenin lopussa hän sai negatiivisen tuloksen koronatestissä. Positiivisen testituloksen hän sai maanantai-iltana.

Kallas on tiedottanut koronatartunnastaan niille ihmisille, joihin hän on viime päivinä ollut yhteydessä.

– Kehotan kaikkia noudattamaan varotoimia, käyttämään maskia sisätiloissa, vähentämään kontakteja toisiin ihmisiin, olemaan mahdollisuuksien mukaan etätöissä ja pysymään kotona niin paljon kuin mahdollista, koska virus leviää laajalti Virossa, Kallas sanoi.

Kommentoi

Palvelut