Suomessa siirrytään alkavalla viikolla keväisempään vaiheeseen ja tiistaina lämpötilat voivat lähennellä länsirannikolla jopa kymmentä lämpöastetta, kertoo Ilmatieteen laitos.
– Tiistaina länsivirtaus on aika voimakas ja tässä on mukana hieman jo tuota föhn-ilmiötä. Koko maassa ollaan plussan puolella tiistaina iltapäivällä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa STT:lle sunnuntaina iltakuuden jälkeen.
– Lämpimintä on länsirannikon tuntumassa. Siellä voidaan joillakin asemilla päästä jopa kymmeneen asteeseen tai lähelle kymmentä astetta, hän lisää.
Vaikka ilmat ovat lämpenemässä alkavalla viikolla, ei pakkasiin saada helpotusta kuitenkaan heti lähtöön. Maanantaina on ainakin aamupäivällä tiedossa vielä laajalti pakkasta, ja Lapissa voi Viljamaan mukaan pakkasta olla paikoin kymmenenkin astetta.
Lämpötilat nousevat tiistaina ja sunnuntaisten ennusteiden perusteella tiistai näyttääkin alkavan viikon päivistä lämpimimmältä. Tästä huolimatta lännenpuoleinen virtaus jatkaa ilman lämmittämistä tiistain jälkeenkin.
Esimerkiksi keskiviikkona ollaan edelleen pitkälti plussan puolella, joskin Pohjois-Lapissa elohopea voi olla nollan tuntumassa. Muualla maassa lämpötila pyörii viiden plusasteen molemmin puolin.
Ei tiedossa vaaraa, vaan keväisiä päiviä
Varoituksia ei ensi viikolle ole myöskään oikein tiedossa. Viljamaan mukaan alkavalla viikolla ei ole sään osalta tiedossa mitään vaaraa aiheuttavaa, vaan päivät ovat hyvin keväisiä.
Hän kuitenkin huomauttaa, että tiedossa on mitä luultavimmin keväälle tyypillistä vuorokauden aikojen mukaista lämpötilanvaihtelua.
– Aamuisin on aina hieman kylmempää ja sitten lämpenee mukavasti iltapäivää kohti, hän sanoo.
Yleisesti keskilämpötila alkaa olla jatkossa jo plussan puolella. Viljamaan mukaan ennusteessa pidemmälle mentäessä voi kuitenkin helposti tulla vielä kylmempiä jaksojakin.
– Perjantain vastaisena yönä näyttäisi pakkasta olevan jo koko maassa, hän sanoo.
Mahdollisista yöpakkasista huolimatta Suomessa aletaan siirtyä Viljamaan mukaan keväisempään vaiheeseen. Pidemmissäkin ennusteissa näyttää siltä, että alkava viikko on tavanomaista lämpimämpi. Tämän lisäksi jatkoviikkojen osalta on niin ikään odotettavissa hieman tavanomaista lämpimämpää säätä.
Tiistain lämmin föhn-tuuli nostaa elohopeaa sen verran, että länsirannikon tuntumassa voi olla jopa 3–6 astetta tavanomaista lämpimämpää, kun muualla maassa on 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpää.
Jatkoviikkojen osalta myös länsirannikolla on yhdestä kolmeen tai nollasta yhteen astetta lämpimämpää kuin tavanomaisesti.
Sunnuntaina säävaroituksia riitti maalle ja merelle
Sunnuntaina säät olivat osassa Suomea kuitenkin kaikkea muuta kuin keväiset. Säävaroituksia oli niin maalla kuin merelläkin. Ilmatieteen laitos varoitti huonosta ajokelistä koko maassa paitsi Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Lapissa.
Maa-alueilla on tuullut sunnuntaina kovaa Pohjois-Pohjanmaan länsiosasta etelään. Tuulivaroitus ei koskenut Uuttamaata, Kymenlaaksoa tai itärajan maakuntia.
Läntisille merialueille Pohjanlahdelta Pohjois-Itämeren itäosaan asti on annettu varoitukset kovasta tuulesta. Lisäksi Selkämeren eteläosassa voi aallokko olla vaarallisen korkeaa.
Viljamaan mukaan matalapaine oli kuitenkin iltakuuden jälkeen siirtynyt Suomen itäpuolelle. Hän kertoi navakkaa ja puuskaista tuulta riittävän vielä jonkin aikaa, mutta tuulen on määrä heikentyä iltaa kohden koko ajan.
Maan itäosassa Kainuussa oli iltakuuden pintaan sadealue ja alueella saatiin maahan saakka lunta ja räntääkin. Myös tämä sadealue oli väistymässä itään ja sää alkaa kaiken kaikkiaan olla selkenemään päin lännestä alkaen.