Metsähallitus keskeytti hakkuut Evon retkeilyalueella – ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen mukaan aiheesta käytiin keskusteluja Metsähallituksen ja ohjaavien ministeriöiden kesken

Metsähallituksen mukaan hakkuista ehdittiin toteuttaa alle viisi hehtaaria. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis, Mika-Matti Taskinen / STT

Metsähallitus ilmoitti tänään keskeyttävänsä metsähakkuut Hämeessä Evon retkeilyalueella. Metsähallitus tiedotti, että sen päätös perustuu yhteisiin keskusteluihin ohjaavien ministeriöiden kanssa.

Metsähallituksen toimintaa ohjaavat maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö.

– Kuten Metsähallitus on itsekin tiedottanut, kyseessä oli heidän päätöksensä, mutta he kävivät keskustelua ohjaavien ministeriöiden kanssa. Myös ministerien kesken aiheesta käytiin keskustelua, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) kuvailee.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kommentoi iltapäivällä Twitterissä , että hän on keskustellut retkeilyalueen hoitohakkuista Krista Mikkosen kanssa ja pitää Metsähallituksen päätöstä hyvänä.

Ainoastaan luonnonhoidollisten kulotusten valmistelua jatketaan

Evon retkeilyalueen hoitohakkuut alueella, jonne suunnitellaan tiedekansallispuistoa, ovat herättäneet runsaasti keskustelua viime päivinä.

– Totta kai myös yleisön palautteella on merkitystä, Metsähallituksen tytäryhtiön Metsätalous Oy:n aluejohtaja Pasi Korteniemi kertoo tiedotteessa.

Myös ympäristöministeri Mikkonen arvioi, että asiasta käyty kansalaiskeskustelu on vaikuttanut päätökseen.

Metsähallituksen mukaan hakkuista ehdittiin toteuttaa alle viisi hehtaaria. Nyt Evolla on päätetty tehdä vain luonnonhoidollisen kulotuksen valmistelevat hakkuut.

– Muiden hakkuiden osalta jäämme odottamaan päätöstä Evon mahdollisesta kansallispuistosta, Korteniemi sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Luonnonhoidolliset kulotukset lisäävät metsän monimuotoisuutta, koska monet uhanalaiset lajit tarvitsevat elinympäristökseen palanutta puuta.

Tiedekansallispuiston suunnittelu on käynnissä

Evolle on tarkoitus perustaa uudenlainen tiedekansallispuisto. Puisto on herättänyt runsaasti kiinnostusta eri ryhmien keskuudessa, sanoo sitä suunnittelevan alueellisen työryhmän puheenjohtaja, ympäristömuutoksen professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta.

– Kyllä minut yllätti, kuinka paljon näitä tahoja on, joita tämä tiedekansallispuisto kiinnostaa ja koskettaa. Retkeilijöitä, hiihtäjiä, metsäyhtiöitä, kuntia, Korhola luettelee.

Laajat kuulemiskierrokset ovat käynnissä. Korholan mukaan kansallispuiston suunnittelussa halutaan kuunnella herkällä korvalla eri ryhmien ideoita ja huolia.

– Tarkoituksena on saada aikaan sellainen kokonaisuus, että kaikki voisivat sitoutua siihen.

Kansallispuistoa valmistellaan kesäkuun loppuun saakka

Helsingin yliopiston nimeämä alueellinen työryhmä muotoilee kesäkuun loppuun mennessä ympäristöministeriölle ehdotuksensa kansallispuiston aluerajauksesta ja muista seikoista, jotka lainsäädännössä pitäisi huomioida.

Rajausehdotuksessa huomioidaan muun muassa Hämeen ammattikorkeakoulun metsäopetustoiminnan sekä partioleiritoiminnan tarpeet.

Toinen työryhmä miettii kansallispuistoon tulevia tiedesisältöjä ja niiden toteutusta.

Korholan mukaan uudenlainen kansallispuisto tarjoaa mahdollisuuksia koko alueelle liike-elämää myöten.

– Tämä on konsepti, jota ei ole tehty oikein missään maailmalla, Korhola kertoo.

Kommentoi

Palvelut