HS: Rokotuspisteillä toistuvia välikohtauksia Helsingissä, torstaina paikalle kutsuttiin poliisi

Välikohtauksia on ollut niin paljon, että Helsingin rokotuspisteillä on tehostettu vartiointia vaaratilanteiden välttämiseksi. LEHTIKUVA / AFP / GABRIEL BOUYS
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Astra Zenecan rokotteesta on kehkeytynyt uhkaavia tilanteita rokotuspisteillä Helsingissä. Syynä ovat pelko ja ennakkoluulot rokotetta kohtaan. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Torstaina yhdelle kaupungin rokotuspaikoista oli lehden mukaan kutsuttava poliisi.

Uhkaava tilanne kehkeytyi, kun 65 vuotta täyttäneen rokotettavan omainen menetti malttinsa. Hän ei halunnut omaiseensa pistettävän Astra Zenecan rokotetta.

Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mukaan rokote on herättänyt Helsingissä erityisen voimakkaita tunteita 65-69-vuotiaissa.

– On ollut sanaharkkaa, uhittelua ja suorastaan tökeröä käytöstä, Lukkarinen kertoo.

Välikohtauksia on ollut niin paljon, että Helsingin rokotuspisteillä on tehostettu vartiointia vaaratilanteiden välttämiseksi.

Osittain epäluuloissa Astra Zenecan rokotetta vastaan on Lukkarisen mukaan kyse väärinkäsityksestä.

Tällöin on ymmärretty virheellisesti, että harvinainen lisääntynyt riski koskisi kaikkea alttiutta verisuonitukoksille.

THL:n Nohynek: Astra Zenecan koronarokotteen hyödyt ja mahdolliset haitat punnittava

Euroopan lääkevirasto (EMA) kertoi keskiviikkona, että veritulppien ja Astra Zenecan koronarokotteen välillä on yhteys. Lääkeviraston mukaan tietyn tyyppiset veritulpat tulisi ottaa huomioon rokotteen erittäin harvinaisina sivuvaikutuksina. Tukoksia on havaittu aivolaskimoissa sekä suoliston laskimoissa ja valtimoissa.

EMA:n mukaan rokotteen hyödyt ovat edelleen kuitenkin suuremmat kuin siitä mahdollisesti koituvat haitat.

Suomessa on toistaiseksi voimassa THL:n linjaus, jonka mukaan Astra Zenecan rokotetta annetaan vain 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Valtaosa raportoiduista tapauksista on esiintynyt tähän asti alle 60-vuotiailla.

Kommentoi

Palvelut