Kevään lämpöennätys rikkoutui Kaarinassa

Sää jatkuu laajalti lämpimänä ja aurinkoisena ainakin tiistaihin asti. TEEMU SALONEN / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiessa / STT

Kevään lämpöennätys rikkoutui lauantaina iltapäivällä, kun lämpömittari nousi Kaarinassa Varsinais-Suomessa Yltöisten mittauspisteellä tasan 18 asteeseen, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Päivän lämpimin hetki osui kello neljän ja viiden väliin iltapäivällä.

Sää on ollut tänään laajalti lämmin ja aurinkoinen. 17 astetta on mennyt rikki monin paikoin maan etelä- ja länsiosissa, kertoo päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen. Myös maan pohjoisosissa on paikoin ollut yli 14 astetta lämmintä.

Aurinkoinen ja lämmin sää näyttää jatkuvan ainakin tiistaihin asti. Kevään lämpöennätys saattaa siis hyvinkin rikkoutua uudelleen lähipäivinä.

Viikon puolivälin paikkeilla sää alkaa hieman pilvistyä ja kääntyy kylmempään suuntaan. Keskiviikon ja torstain tienoilla maahan saapuu sateita.

Sata vuotta sitten huhtikuussa oli hellettä

Huhtikuu on tähän mennessä ollut lämpötiloiltaan varsin tavanomainen.

– Kevätkuukaudet ovat tällaisia, että voi olla yllättävänkin lämmintä, mutta toisaalta voi myös vielä tulla hyvinkin kylmiä ilmamassoja. Siinä mielessä aika monenlaiset säät ovat huhtikuulle ihan tyypillisiä, Tuovinen sanoo.

Ainakaan toistaiseksi ei ole vielä päästy lähelle huhtikuun kaikkien aikojen lämpöennätystä, joka on Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan 25,5 astetta. Ennätys mitattiin Jyväskylässä 27. huhtikuuta 1921.

Kylmintä tämän vuoden huhtikuussa on tähän mennessä ollut Enontekiön Kilpisjärvellä, jossa pakkasta oli –25,9 astetta 9. huhtikuuta. Tänä vuonna on siis vielä jääty kauas huhtikuun pakkasennätyksestä: huhtikuussa 1912 sekä Kuusamossa että Sodankylässä rekisteröitiin 36 pakkasastetta.

Kommentoi

Mainos: Itä-Häme

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut