Varma: Työkyvyttömyyseläkettä haettu koronaviruksen aiheuttaman jälkitilan vuoksi

Työkyvyttömyyseläkehakemuksissa on nähty työeläkeyhtiön mukaan ensimmäiset koronatapaukset.

Työeläkeyhtiö Varma Helsingissä 16. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Työeläkeyhtiö Varmassa on alkuvuoden aikana käsitelty kuusi työkyvyttömyyseläkehakemusta, joissa koronaviruksen aiheuttama jälkitila on keskeinen työkyvyttömyyden syy, kerrotaan Varman tiedotteessa.

Näistä yhdelle hakijalle on myönnetty jatkuva työkyvyttömyyseläke.

– Odotettavissa on, että jatkossa työkyvyttömyyseläkehakemuksia koronainfektioon sairastuneilta tulee huomattavasti lisää. Epidemian alusta on vasta reilu vuosi, ja työkyvyttömyyseläkettä haetaan yleensä vuoden sairauspäivärahakauden jälkeen, jos työkyvyttömyys pitkittyy, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.

Kommentoi

Palvelut