MaRa torjuu ankarien rajoitustoimien jatkamisen vuoden loppuun

Järjestö vastustaa ankarien rajoitustoimien jatkamista vuoden loppuun. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Liisa Kujala / STT

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry vastustaa ankarien rajoitustoimien jatkamista vuoden loppuun saakka. Järjestö kommentoi hallituksen esitystä, jonka mukaan valtioneuvosto voisi asetuksellaan määrätä ravintolat lopettamaan anniskelun kello 17 ja sulkemaan kello 18 sekä vähentämään merkittävästi asiakaspaikkoja.

MaRa korostaa, että lainsäädännön voimassaoloa ei voida jatkaa vain varmuuden vuoksi. Samalla muistutetaan, että eduskunta on huomauttanut lukuisia kertoja hallitukselle siitä, että rajoitustoimien pitää olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. MaRan mukaan alan yritykset ja työntekijät eivät enää kestä rajoitustoimista aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia.

– Hallitus hakee erittäin laajojen perusoikeuksia polkevien säännösten voimassaolon jatkamista, vaikka rokotukset ovat edenneet ja loppukesään mennessä on saavutettu hyvä rokotekattavuus. Eduskunta sääti valtioneuvostolle mahdollisuuden ankarien rajoitusten käyttöön tilanteessa, jossa oli julistettu poikkeusolot ja tartunnat olivat merkittävästi nykyistä korkeammalla epidemiatasolla, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo tiedotteessa

– Vaikka poikkeusoloja ei enää ole ja koronatartunnat ovat alentuneet merkittävästi, valtioneuvosto ylläpitää erittäin ankaria ravintolatoiminnan rajoituksia. On selvää, että oikeudellisia edellytyksiä tällaisten rajoitusten ylläpitämiselle ei ole.

Kannanoton mukaan ehdotettu voimassaolon jatkaminen mahdollistaisi myös sen, että aluehallintovirastot ja kunnat voisivat vuoden loppuun asti sulkea kylpylöiden allastilat ja pukuhuoneet, huvipuistot, lasten sisäleikkipuistot ja eläintarhojen sisätilat.

– Hallituksen esityksen mukaan nämä ovat asiakastiloja, jotka muodostavat erityisen riskin koronaviruksen leviämiselle. Tämä on hämmentävää, koska niissä ei ole ollut koko koronaepidemian aikana yhtään todettua koronavirustartuntaa, Lappi jatkaa.

Kommentoi

Palvelut