Eduskunnan valtiovarainvaliokunta: EU:n elpymispakettiin osallistuminen Suomen edun mukaista – eduskunta äänestää paketista ensi keskiviikkona

Valtiovarainvaliokunnan mietintö EU:n elpymispaketista valmistui tänään. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Tuomas Savonen / STT

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mukaan EU:n elpymispakettiin osallistuminen on Suomen edun mukaista. Valiokunta esittää, että eduskunta hyväksyy EU:n omien varojen järjestelmästä vuonna 2020 annetun neuvoston päätöksen.

Valtiovarainvaliokunnan mietintö EU:n elpymispaketista valmistui keskiviikkona.

Valiokunnan äänestyksessä 12 hallituspuolueiden edustajaa äänestivät hallituksen esityksen hyväksymisen puolesta ja viisi perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien edustajaa sitä vastaan. Kolme kokoomuksen edustajaa äänesti tyhjää.

– Kun muut maailman valtiot koronan jälkeen lähtevät vahvasti elvyttämään, varsinkin Yhdysvallat ja Kiina, niin EU ei voi jättää sitä väliin eikä myöskään Suomi. Eli kyllä tällainen elvytyspaketti täytyy näillä tarkoilla reunaehdoilla hyväksyä, sanoi valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti (kesk.) valiokunnan tiedotustilaisuudessa.

Velvoittavia lausumia

Valiokunta esittää eduskunnalle kahdeksaa lausumaa. Ensimmäisessä lausumassaan valiokunta esittää eduskunnan edellyttävän, että elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisena ratkaisuna, että järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi.

Muissa lausumissa muun muassa edellytetään, että Suomi ei sitoudu toimiin, jotka muokkaavat EU:ta epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan.

Samoin lausumissa edellytetään, että jäsenmaiden kansallisia elpymissuunnitelmia käsiteltäessä Suomi pitää kiinni ehdollisuudesta ja julkisen talouden tervehdyttämisestä kaikkien jäsenmaiden kohdalla eikä hyväksy varojen myöntämistä ilman uskottavia julkisia talouksia tervehdyttäviä rakenteellisia uudistuksia.

Myös kokoomuksen edustajat kannattivat esitettyjä lausumia.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskisen (sd.) mukaan lausumat eivät ole vain neuvoa-antavia.

– Jos ne saavat enemmistön salista taakseen, ne ovat silloin eduskunnan kanta ja kyllä niillä on poliittista velvoittavuutta, Koskinen sanoi.

Mietintöön sisältyy myös kaksi vastalausetta perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien toimesta.

Kokoomuksen kanta voi muuttua?

Eduskunnan on määrä äänestää elpymispaketista ensi keskiviikkona. Ensi tiistaina eduskunnan täysistunnossa keskustellaan asiasta.

Perustuslakivaliokunta linjasi viime viikolla, että elpymispaketti vaatii kahden kolmasosan enemmistön eduskunnan äänestyksessä. Hallitus tarvitsee siten tukea oppositiolta saavuttaakseen vaaditun enemmistön.

Oppositiopuolue kokoomus ilmoitti viime viikolla äänestävänsä asiassa tyhjää. Muutamat kokoomuksen kansanedustajat ovat kuitenkin jo kertoneet aikovansa poiketa ryhmän enemmistön päätöksestä ja äänestävänsä elpymispakettia vastaan.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Elina Valtonen kertoi tiistaina Ylelle , että kokoomuksen ryhmän kanta EU-elpymispakettiin voi vielä vaihtua. Valtonen sanoi, että kokoomuksen eduskuntaryhmä päättää lopullisen kantansa elpymispakettiin valtiovarainvaliokunnan mietinnön perusteella.

"Europolitiikan ryhtiliike"

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei halunnut keskiviikkona arvioida, onko kokoomus mietinnön jälkeen muuttamassa suhtautumistaan eduskunnan elpymispakettiäänestykseen.

– En halua ennakoida tätä. Meidän eduskuntaryhmämme käsittelee asiaa. Kanta päätetään siellä, Orpo sanoi STT:lle.

Orpon mukaan suhtautuminen elpymispakettiäänestykseen on esillä kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa torstaina.

Valtiovarainvaliokunnan EU:n elpymispakettia koskevaan mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset ovat Orpon mukaan erittäin merkittäviä, sillä niissä linjataan tulevaa EU-politiikkaa.

– Tämä on europolitiikan ryhtiliike, jossa vaaditaan palaamaan vastuulliseen europolitiikkaan, kohti sitä että jokainen vastaa omista veloistaan, Orpo sanoi.

– Tämä on merkittävä linjaus. Se vaikuttaa nykyhallituksen ja tulevien hallitusten kantaan, sikäli kun tämä tulee nyt eduskunnan kannaksi.

Mietinnöllä ei vaikutusta vastustajiin

Kokoomuksen kansanedustajista Janne Heikkinen, Terhi Koulumies ja Wille Rydman ovat ilmoittaneet vastustavansa EU:n elpymispakettia. Heistä Koulumies ja Rydman kertoivat keskiviikkona STT:lle, että valtiovarainvaliokunnan mietintö ja sen lausumat eivät ole vaikuttaneet heidän näkemyksiinsä paketista. STT ei tavoittanut Heikkistä kommentoimaan asiaa.

– Mietintöön sisältyy ihan hyviä lausumia, mutta yksikään niistä ei tee tyhjäksi velkapaketin perustavanlaatuista ongelmallisuutta, Rydman viestitti STT:lle.

Valtiovarainvaliokunnan mietintö ei saanut myöskään keskustan Hannu Hoskosen päätä kääntymään. Hän aikoo myös äänestää elpymispakettia vastaan ensi viikolla.

– Sen jälkeen kun tämä paketti on hyväksytty, paluuta entiseen ei enää ole. Jos siellä jotakin lausumia on tänä päivänä sorvattu, niin kuin näköjään on, niin sillä hoidetaan vaan joidenkin ihmisten huonoa omaatuntoa, Hoskonen sanoi STT:lle.

Kommentoi

Palvelut