Idässä tulee lunta, monin paikoin satelee ja kaikkialla on pilvistä – ajokeli on erittäin huono Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa

Suomessa on monin paikoin luvassa joko lunta, räntää tai vettä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis / STT

Suomessa on tänään pilvistä ja sateista, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala.

Tuomalan mukaan aamupäivällä lumisateita on luvassa Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa, mutta sade muuttuu pikkuhiljaa vetisempään muotoon. Aamupäivän ajokeli on huono maan keskiosan lisäksi myös Etelä-Pohjanmaalla.

Iltapäivällä tai illalla Itä-Suomessa alkaa räntäsade, joka muuttuu myöhemmin voimakkaaksi lumisateeksi. Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueella on illasta alkaen voimassa erittäin huonon liikennesään varoitus. Myös Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa on voimassa huonon liikennesään varoitus.

– Tällaiset lumisademäärät tähän aikaan vuodesta maan etelä- ja keskiosissa eivät varmaankaan ole enää ihan tavallisia, arvioi Juha Tuomala.

Paikoitellen Pohjois-Karjalassa voi tulla lunta yli 15 senttimetrin verran, vaikka kovimmat lumisateet vaikuttavatkin jäävän rajan taakse Venäjälle. Yli kahdenkymmenen sentin kertymät ovat todennäköisiä vain lähellä itärajan pintaa.

Maan eteläosassa sade jatkuu Tuomalan mukaan kuurotyyppisenä.

– Varsinaisesti missään ei ole selkeää pitkäkestoista poutahetkeä, Tuomala kuvailee.

Pohjoisessa lumisateet ovat vielä päivällä heikkoja.

Viikonlopun myötä lämpötila hivuttautuu ylöspäin

Perjantain vastaisena yönä lumisateet siirtyvät pohjoisempaan. Perjantaina Lapissa sataa laajasti lunta ja voimassa on huonon liikennesään varoitus.

Tuomalan mukaan myös Etelä-Suomessa tulee ajoittain lumisateita perjantain aikana. Maan keskiosassa pilvipeite sen sijaan voi rakoilla.

Viikonlopun mittaan sää lämpenee pikkuhiljaa. Lauantaina päivälämpötilat ovat vielä noin viiden ja kymmenen asteen välillä.

– Viileintä on itärajan pinnassa, maan keski- ja länsiosissa päästään kymmeneen asteeseen, sanoo Tuomala.

Pohjois-Lapissa lumisateet kuitenkin jatkuvat ja lämpötila on nollan molemmin puolin. Myös maan länsiosassa voi lauantaina tulla kuuroja, ja maan itäosaankin on mahdollisesti luvassa uusi sadealue.

– Sadekertymät ovat kuitenkin hyvin vähäisiä, Tuomala arvioi.

Sunnuntaina Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta Etelä-Suomeen ulottuvalla alueella on selkeää ja poutaista ja lämpötila kohoaa 8–12 asteen välille, mutta vasta seuraavalla viikolla saadaan selkeästi lämpimämpää säätä.

Lapissakin päästään sunnuntaina paikoin seitsemään asteeseen.

Sunnuntaina sateet ovat mahdollisia etenkin maan länsiosassa. Idässä on poutaisempaa.

Kommentoi

Palvelut