Tallink Silja toivoo koronatarkistusten siirtämistä lähtösatamaan – ruuhkien välttäminen helpompaa kuin maihin saavuttaessa

Tallink Silja on suunnitellut uusia reittivaihtoehtoja kesän ajaksi. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Tallink Silja toivoo, että koronadokumenttien tarkastus tapahtuisi jo laivojen lähtösatamassa. Todistukset koronarokotuksista ja -testeistä tai sairastetusta taudista on nopeampaa käsitellä lähtösatamassa kuin tulosatamassa.

Yhtiön toimitusjohtaja Margus Schultsin mukaan syy on se, että maihin saavuttaessa matkustajat tulevat yhtenä ryppäänä, mikä aiheuttaa helposti ruuhkia. Sen sijaan lähtösatamassa matkustajia saapuu tarkastuksiin vähitellen.

Satamien entistä pahempaa ruuhkautumista pelätään, kun matkustajamäärät laivoilla vähitellen kasvavat.

– Ruuhkia on aiheuttanut se, että erilaisia todistusformaatteja on paljon, Schults sanoi tiedotustilaisuudessa.

Seurauksena on ollut se, että tarkastukset ovat sujuneet hitaasti matkustajaa kohti. Schults toivoo standardisoituja formaatteja, kuten suunnitteilla olevia EU-maiden yhtenäisiä rokotuspasseja.

Hän uskoo, että rokotusten eteneminen avaa mahdollisuuden palata normaalimpaan liikenteeseen, mutta sumua on edelleen paljon.

– Ei ole selvää, milloin ja miten matkailua avataan, Schults arvioi.

Hänen mukaansa viranomaisilta tulee ristiriitaisia tietoja asiasta.

Schults uskoo, että koronaturvallisuus on laivoissa parempi kuin maissa sijaitsevissa kaupoissa ja ravintoloissa. Syy on hänen mukaansa se, että laivoissa on enemmän tilaa järjestää turvalliset etäisyydet.

Tallink Siljan laivoille otetaan kesäkaudella 75 prosenttia matkustajia laivojen maksimikapasiteetista.

Uusia reittivaihtoehtoja suunniteltu

Tallink Silja on suunnitellut uusia reittivaihtoehtoja kesän ajaksi. Muun muassa Silja Serenade operoi Helsinki–Tallinna–Maarianhamina-reittiä 24. kesäkuuta lähtien heinäkuun loppuun saakka. Serenade on seisonut Turun satamassa seitsemän kuukautta.

Yhtiö odottaa, että Ahvenanmaasta muodostuu tulevan kesän suosikkikohde.

Turku–Ahvenanmaa–Tukholma-reitillä Baltic Princess ja Galaxy liikennöivät normaalin aikataulunsa mukaisesti koko kesän. Laivojen ravintolat ja palvelut avautuvat 4. kesäkuuta.

Tallinnan reitin pikalaivat Megastar ja Star liikennöivät koko kesän normaalin aikataulunsa mukaisesti.

Myös muut varustamot avaavat uusia kesäreittejä

Myös muut varustamot ovat innovoineet uusia vaihtoehtoja kesäksi. Eckerö Line aloittaa kesäkuussa päiväristeilyt Helsingistä Hankoon.

– On ilo toivottaa vapaa-ajan matkustajat tervetulleiksi laivalle ja ensimmäistä kertaa Hankoon. Kun matkustaminen Viroon on karanteenien vuoksi hankalaa, päätimme tuoda aivan uutta tarjontaa koronan rajoittamaan matkailuun, kertoo Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen tiedotteessa.

Hankoon suuntaa myös Viking Line , jonka toisena uutena kotimaisena kohteena on kertaluontoinen risteily Kotkaan.

Aiemmin tänä vuonna Viking Line kertoi avaavansa kesäksi myyntiin risteilyjä myös Riikaan, Visbyhyn ja Turkuun.

– Pitkän talven jälkeen uskon, että ihmisillä on tarve saada vaihtelua arkeen ja vaihtaa hetkeksi maisemaa. Kotimaan risteilyillä se on mahdollista todella turvallisesti, arvioi Viking Linen myyntijohtaja Kaj Takolander tiedotteessa.

Kommentoi

Palvelut