Yhdysvallat, Kanada ja Norja liittyvät mukaan Euroopan sotilaallista liikkuvuutta vauhdittavaan hankkeeseen

EU:n ulkosuhteita johtavan Josep Borrellin mukaan hanke tekee puolustuksesta tehokkaampaa ja vahvistaa turvallisuutta. AFP / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

Euroopan unionin puolustusministerit ovat hyväksyneet Yhdysvaltojen, Kanadan ja Norjan osallistumisen hankkeeseen, jonka tavoitteena on vauhdittaa sotilaallista liikkuvuutta Euroopassa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EU avaa puolustusyhteistyösopimukseensa (Pesco) kuuluviin hankkeisiin osallistumisen unionin ulkopuolisille maille.

Sotilaallista liikkuvuutta parantavassa hankkeessa pyritään muun muassa lyhentämään byrokratiasta johtuvia odotusaikoja, kun joukot liikkuvat rajojen yli.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) pitää hanketta tervetulleena ja kuvailee EU:n puolustusyhteistyön saavan asteittain lisää konkretiaa.

– EU:n puolustusyhteistyö menee eteenpäin, ei jättiharppauksin, mutta kuitenkin pieniä tai keskikokoisia askelia, Kaikkonen sanoo.

Brexit laittoi puolustuskysymyksiä telakalle

Britannia ei ole liittynyt mukaan tähän EU-hankkeeseen. Kaikkonen ei osannut sanoa varmaa syytä sille, miksi Britannia ei ole lähtenyt mukaan.

Hänen mukaansa Britannian EU-ero on heikentänyt EU:n ja Britannian puolustusyhteistyötä. Hän toivoo, että malli uuteen yhteistyöhön puolustusasioissa löytyisi.

– Brexit on ymmärrettävästi laittanut asioita telakalle, ja se koskee myös puolustusyhteistyötä. Mutta pidemmällä tähtäimellä pitäisin sekä Britannian että EU:n etuna, että meillä rakentuisi yhteistyötavat myös puolustuksen suhteen, Kaikkonen kommentoi.

Hanke tehostaa puolustusta

EU:n ulkosuhteita johtavan Josep Borrellin mukaan sotilaallisen liikkuvuuden parantaminen tekee puolustuksesta tehokkaampaa ja vahvistaa turvallisuutta.

Myös sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg toivotti päätöksen tervetulleeksi.

– EU:n ulkopuolisilla liittolaisilla on tärkeä rooli Euroopan suojelemisessa ja puolustamisessa, Stoltenberg sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Esillä ajatus nopean toiminnan joukoista

EU-maiden puolustusministerit olivat torstaina koolla Brysselissä. Ennen kokousta julkisuuteen nousi usean jäsenmaan tukema ehdotus EU:n eräänlaisten nopean toiminnan joukkojen perustamisesta.

Muun muassa uutistoimisto AFP kertoi, että 14 jäsenmaata tukee ajatusta siitä, että EU perustaisi 5 000 sotilaan vahvuiset joukot, jotka voisi lähettää nopeasti kriisialueille.

EU-virkamiehen mukaan ehdotusta tukevat Saksa, Ranska, Itävalta, Belgia, Kypros, Tshekki, Kreikka, Irlanti, Italia, Hollanti, Luxemburg, Portugali, Slovenia ja Espanja.

Kaikkonen: Kyse vasta työpaperista

Puolustusministeri Kaikkonen kommentoi, ettei asian suhteen ole vielä olemassa mitään kovin valmista ehdotusta.

– Tämä osaltaan liittyy keskusteluun EU:n roolista kriisinhallinnassa, Kaikkonen sanoo.

Hänen mukaansa asiassa on kyse eräänlaisesta työpaperista, jonka merkitystä ei pidä ylikorostaa.

– Suomi on yleensä ottaen mukana sellaisissa työpapereissa, joissa voimme tuoda selvää lisäarvoa ja jotka vastaavat meidän omia tavoitteita.

Keskustelu EU:n puolustusyhteistyöstä on tavattu kokea hieman haastavaksi, sillä suurin osa EU-maista kuuluu myös sotilasliitto Natoon.

Lähteenä myös AFP.

Kommentoi

Palvelut