Neuvostoliiton painolastia ei enää yritetä häivyttää Venäjällä – voitonpäivän juhlinnan sävy on muuttunut Krimin valtauksen jälkeen

Voitonpäivän paraatia harjoiteltiin Moskovassa perjantaina. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo / STT

Kun Venäjällä juhlistettiin vuonna 2010 voittoa toisessa maailmansodassa eli venäläisittäin Suuressa isänmaallisessa sodassa, Moskovan Punaisella torilla marssivat ensimmäistä kertaa myös Nato-maiden kuten Yhdysvaltain joukot. Venäjän hallinto halusi korostaa kansainvälisesti Neuvostoliiton suurta roolia natsi-Saksan kukistamisessa ja sodanaikaisia liittolaissuhteita länsivaltojen kanssa.

Voitonpäivää juhlistetaan taas sunnuntaina, mutta nyt vastaava veljeily ei tulisi kysymykseenkään. Venäjän suhteet lännen kanssa ovat ennennäkemättömän huonot, ja se näkyy myös siinä, miten presidentti Vladimir Putinin hallinto tulkitsee historiaa.

Selkeä muutos tässä tapahtui vuoden 2014 Krimin valtauksen yhteydessä, joka oli muutenkin käännekohta Venäjän länsisuhteissa.

– Krimin tapahtumien jälkeen siitä on tullut yhä enemmän neuvostonostalginen juhla, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.

Venäjällä oli Lassilan mukaan toiveena tehdä Neuvostoliiton voitosta toisessa maailmansodassa eräänlainen käyntikortti kansainvälisesti ja suhteissa länsimaihin. Krimin miehityksen jälkeen tämä ajatus on aika heikolla pohjalla.

– Tässä tapauksessa peli on menetetty. Jos katsoo, missä seurassa Putin istuu siellä, siellä on lähinnä erinäisiä diktaattoreita.

Vanhat tabut murtuvat

Toisen maailmansodan muistelu on perinteisesti ollut Venäjälle kaksipiippuinen juttu. Yhtäältä puna-armeijan ratkaiseva rooli Adolf Hitlerin ja natsien kukistamisessa on kiistaton, toisaalta siihen liittyy Neuvostoliiton silloisen johtajan Josif Stalinin hirmuhallinnon ja sotaa seuranneen Itä-Euroopan kommunistivallan painolasti.

Aikaisemmin Venäjän johto halusikin häivyttää näitä elementtejä juhlinnasta. Tämä näkyi esimerkiksi juuri vuonna 2010 sekä jo vuonna 2005 toisen maailmansodan voiton 60-vuotisjuhlissa, jolloin muun muassa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush osallistui Moskovassa juhlallisuuksiin.

– Silloin korostettiin liittoutuneiden ja YK:n turvallisuusneuvoston narratiivia, jossa nimenomaan Hitlerin vastainen liittoutuma löi hänet, Lassila selvittää ja huomauttaa, että tämä näkökulma oli tuskallinen esimerkiksi Baltian maille.

– Silloin oli nähtävissä Venäjän toisen maailmansodan käsittelyssä jännite ja ristiriita siinä, että yritettiin siirtää yhteinen natsi-Saksan vastainen liittoutuma ja voitto nykyhetkeen. Koko kylmän sodan ajan problematiikka ja Neuvostoliiton miehitysvalta Itä-Euroopassa ja Stalinin rooli pyrittiin sivuuttamaan.

Kansainvälisesti eristäytymisestään johtuen Kremlin ei enää tarvitse huolehtia juurikaan siitä, onko juhlinnassa esimerkiksi viittauksia Staliniin. Tämä näkyi Lassilan mukaan jo 2015, jolloin tutkija oli itse seuraamassa voitonpäivän juhlintaa Moskovassa.

– Siinä ei ollut enää pyrkimystä pyyhkiä Neuvostoliiton poliittista painolastia sieltä pois, Lassila kertoo.

– Nyt ollaan siinä pisteessä, että todennäköisesti kohta saatetaan nähdä marsseilla ja virallisissa juhlallisuuksissa avoimesti Stalinin kuvia, se ei ole enää tabu. Stalin-pystejä ja muotokuvia on jo jonkin aikaa paljastettu eri puolilla Venäjää. Avoin neuvostodiktatuurin hyväksyntä, jossain määrin jopa palvonta, on tullut enenevissä määrin esille.

Aikaisemmin Putin puhui Stalinista korostetun yhtäältä–toisaalta-tyylillä tasapainotellen tämän rikoksien ja saavutusten välillä. Viime vuosina kielteiset arviot Stalinista ovat virallisessa viestinnässä painuneet yhä enemmän taka-alalle.

Muistamisen tila on rajallinen

Tämä kehityskulku on vaikuttanut myös siihen, miten Venäjä tulkitsee historiaa. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Veera Laineen mukaan nykyhallinto käyttää historiaa valikoivasti. Se nostaa esiin tiettyjä asioita, kun taas toisia, kuten Stalinin vainoja, ei sopisi muistella ollenkaan.

– Kyllä se sallitun muistamisen tila on aika rajallinen, Laine sanoo.

Toinen keskeinen piirre on se, että Venäjän valtio näkee itsensä historiallisen totuuden puolustajana, jonka tulkinnat ovat aina oikeita.

– Putin on puhunut siitä, kuinka historiaa vääristellään maailmalla ja että Venäjän pitää olla aktiivinen oikomaan näitä käsityksiä. Perustuslakiinkin kirjattiin viime vuonna, että Venäjä suojelee historiallista totuutta.

Lakimuutoksilla on kavennettu historiallisten arvioiden tekemistä, kun esimerkiksi sankarillisten tekojen vähättely on säädetty rangaistavaksi. Myöskään neuvostojohdon roolista sodan inhimillisissä kärsimyksissä ei saa puhua kriittiseen sävyyn.

Myös monia muita toisen maailmansodan vaiheita on alettu tulkita Neuvostoliitolle edullisemmalla tavalla. Hitlerin ja Stalinin surullisen kuuluisaa Molotov–Ribbentrop-sopimusta on jo jonkin aikaa tulkittu puolustuksellisena toimenpiteenä ja Neuvostoliiton diplomaattisena taituruutena tai voittona.

Tällaisia äänenpainoja on Jussi Lassilan mukaan ollut jo pitkään marginaalissa, mutta nyt ne ovat nousseet paljon enemmän esille.

Myös tulkinnat talvisodasta hämärtyneet

Vaikka sodat Suomen kanssa ovat venäläisessä sotahistoriassa vain sivujuonne, muutos näkyy myös siinä, miten talvisotaa käsitellään.

Venäläisessä historiankirjoituksessa näkyy esimerkiksi Mainilan laukauksista sellaisia tulkintoja, että ei oikeastaan voi tietää, kuka ne ampui tai että kyseessä oli oikeutettu rajansiirto.

– Ei nyt suoraan sanota, että Suomi hyökkäsi, mutta yhä vähemmän tuntuu löytyvän avoimuutta myöntää jo vakiintuneita aiempia näkemyksiä talvisodan katastrofista ja Stalinin hyökkäyksestä Suomeen. Eli halutaan tietoisesti hämärryttää sodan taustoja ja Neuvostoliiton motiiveja, Lassila kertoo.

Tulkinnat muistuttavat yhä enemmän neuvostoaikaista historiankirjoitusta. Ero Neuvostoliiton aikaan on se, että kun neuvostoaikana historiankirjoitus nojautui vallankumousoppiin, ei siinä nyt ole nähtävissä mitään selkeää ideologiaa, vain menneisyyden värittynyttä tulkintaa.

– Siinä mielessä tämä on tällaisen itseensä käpertyvän, vaikutusvaltansa menettäneen suurvallaksi kokijan käyttäytymistä. Kun selkeä tulevaisuushorisontti puuttuu, haetaan menneisyydestä tällaisia vaihtoehtoisia tulkintoja.

Stalin on nuorille harmiton hahmo

Staliniin suhtaudutaan nyky-Venäjällä yhä positiivisemmin, mutta Lassilan mielestä siitä ei pitäisi vetää liian yksioikoisia johtopäätöksiä. Hänen mukaansa etenkin nuoremmissa sukupolvissa kyse on enimmäkseen välinpitämättömyydestä ja historian merkityksen vähenemisestä.

– Stalin on myytistynyt eräänlaiseksi harmittomaksi historialliseksi hahmoksi nuoremmille sukupolville, Lassila sanoo.

Vielä 1990-luvulla eli huomattavasti enemmän Stalinin kiihkeitä kannattajia, jotka muistelivat suurella lämmöllä Neuvostoliittoa ja jopa Stalinin aikaa. Nyt valtaosa näistä ihmisistä on kuollut pois, ja moni suhtautuu Staliniin kansallisesti tärkeänä hahmona, joka nähdään neutraalissa tai pääsääntöisesti hyvässä valossa. Isossa roolissa tässä on Stalinin ylipäällikkyys sodan aikana.

Toisaalta myös Stalinin hirmuteot kiinnostavat edelleen laajasti, vaikka virallisesti niistä ei haluta puhua.

Laineen mielestä Stalinin kasvanut arvostus voi liittyä siihen, että toisen maailmansodan suuri uhraus ja inhimillinen kärsimys kulkevat venäläisten mielissä käsi kädessä sankarillisen voiton kanssa eikä niitä oikein voi erottaa toisistaan.

– Nykyhallinnon tapa yhdistää uhrin ja sankaruuden teema on tässä ehkä onnistunut. Ajatellaan, että näin oli tehtävä ja että piti olla tällainen hirmuinen hallitsija, jotta voitto natsismista onnistui.

Voitonpäivän hyödyntäminen ei ole Kremlille yksioikoista

Kommunismin romahdettua valtiopatriotismista ja ennen kaikkea toisesta maailmansodasta on tullut tietynlainen korvike menetetylle ideologialle.

– Se on ihan yksiselitteisesti kaikkein tärkein tapahtuma Venäjän kansallisessa historiassa – sekä tämän hetken vallanpitäjille että tietysti muutenkin, Laine sanoo.

Viime vuosina on näkynyt erityisesti se, että voitonpäivän juhlinta on aivan yhtä suurta ja katukuvassa näkyvää joka vuosi, ei vain tasavuosina.

Laine toteaa, että hallinto on halunnut omia voitonpäivän ja käyttää sitä hyväkseen, koska venäläiset ovat muutenkin juhlineet sitä mielellään ja moni voitonpäivän perinne on saanut alkunsa kansalaisten omasta toiminnasta. Harva vastustaa muutenkaan ajatusta keväisestä vapaapäivästä.

Putinin aikana valtiovalta on pyrkinyt valjastamaan voitonpäivän juhlinnan oman legitimiteettinsä pönkittämiseksi, mutta aivan yksinkertaista se ei ole.

Vaikka voitonpäivää pidetään Venäjällä laajasti tärkeänä, on se monille venäläisille ensisijaisesti yksityinen juhla, jossa muistellaan sodassa kuolleita sukulaisia. Monia jopa ärsyttää veteraanien ja voitonpäivän käyttäminen poliittisena keppihevosena.

Lassilan mukaan Venäjän hallinnolla onkin yhä vaikeampi saada sen avulla aikaan isänmaallista hurmosta, joka näkyisi esimerkiksi poliittisena nosteena.

Etenkin nuoremmat venäläiset toistavat kysyttäessä hyvin rituaalinomaisesti virallisia myyttejä, mutta ovat samalla tilastojen mukaan kaikkein kriittisimpiä nykyhallintoa kohtaan.

– Se voi olla seurausta ulkoa opituista opinkappaleista, jossa kansalliset juhlapäivät ja erityisesti voitonpäivä ovat suuria ja tärkeitä juhlia, mutta tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi Putinista. Tämän voi katsoa olevan ongelma Kremlille sikäli kun valtiopatriotismin pönkittäminen nojautuu ajatukseen poliittisen lojaaliuden vahvistamisesta kansalaisten ja erityisesti nuorison keskuudessa.

---

Korjattu kirjoitusasuja klo 11.04. Pieni alkukirjain: voitonpäivä, talvisota, natsi-Saksa, puna-armeija.

Kommentoi

Palvelut