Uudellamaalla Kauniaisissa sijaitsevassa Kaunialan sairaalassa tapahtui tiistaina vakava hissionnettomuus. Kaunialan sairaalan toimitusjohtaja Mervi Ahlroth vahvisti STT:lle, että onnettomuudessa menehtyi yksi sairaalan potilas.
Poliisi kertoi keskiviikkona iltapäivällä, että kuollut oli 75-vuotias nainen.
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi aloittaneensa alustavan tutkinnan onnettomuudesta. Otkesin johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan sairaalan hissiin oli tullut tekninen vika, ja pyörätuolissa ollut potilas oli jäänyt hissiin puristuksiin. Myös yksi sairaalan hoitaja loukkaantui onnettomuudessa.
Poliisi ja Otkes tutkivat onnettomuutta yhdessä hissiturvallisuutta valvovan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kanssa.
– Koska hissit ovat kovin yleisiä, tämä pitää kunnolla selvittää. Pitää arvioida ja varmistaa se, onko tällainen mahdollista myös muissa hisseissä, Nurmi sanoo.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen tiistaina kello 14.49.
Kaunialan sairaala on toiminut sotainvalidien hoito- ja kuntoutuslaitoksena vuodesta 1946 lähtien. Aiemmalta nimeltään sairaala on Kaunialan sotavammasairaala.