Huvivene juuttui karille Savonlinnassa, kyydissä kymmenen ihmistä

STT

Huvivene jumittui karille ja juuttui kiinni Savonlinnassa maanantain vastaisena yönä, kertoo pelastuslaitos. Noin 14-metrisessä veneessä oli kymmenen ihmistä.

Onnettomuus tapahtui Haapavedellä Savonlinnan keskustan tuntumassa. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tapauksesta kahden jälkeen aamuyöllä.

Päivystävän palomestarin Ville Tuovisen mukaan vene oli kiinni pohjassa noin tunnin ajan. Tuovisen mukaan kiinnijääminen johtui siitä, että veneellä oli ajettu liian matalassa kohdassa. Vauhti oli kuitenkin alhainen, eivätkä aluksessa olleet ihmiset olleet vaarassa.

Pelastuslaitoksen vene kävi irrottamassa aluksen kiveltä, ja huvivene pääsi jatkamaan matkaansa omin konein.

Kommentoi

Palvelut