Sairaaloiden osastoihin liittyvä koronaepidemia laajentunut Kanta-Hämeessä, useita osastoja suljettu – koronarokotteen on saanut lähes 38 prosenttia suomalaisista

Kanta-Hämeen keskussairaalan piha-alueella Hämeenlinnassa oli viime lokakuussa infektioteltta. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis, Iiro-Matti Nieminen / STT

Kanta-Hämeessä sairaaloiden osastoihin liittyvä koronaepidemia on laajentunut viikonlopun aikana, kertoo Kanta-Hämeen keskussairaala Facebookissa .

Hämeenlinnassa sijaitsevan Kanta-Hämeen keskussairaalan osastoepidemiaan liittyviä uusia tartuntoja on todettu kuusi. Myös Riihimäen sairaalan terveyskeskusvuodeosaston epidemiaan liittyen on todettu kuusi tartuntaa lisää.

Epidemia on johtanut useiden osastojen sulkemiseen erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa. Kiireettömiä leikkauksia perutaan epidemian vuoksi.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä kokoontui tänään ylimääräiseen kokoukseen käsittelemään nopeasti kriisiytynyttä tilannetta.

Kanta-Hämeessä todettiin sunnuntaina yhteensä 21 uutta koronatartuntaa, joista 13 Hämeenlinnan ja kahdeksan Riihimäen seudulla. Kaikki tapaukset on pystytty jäljittämään tiedossa olleisiin tartuntaketjuihin.

Kanta-Hämeen keskussairaala on tiedottanut Facebookissa sairaaloiden koronaepidemioihin liittyvistä tartunnoista päivittäin viime torstaista lähtien. Keskussairaala kertoi perjantaina, että Hämeenlinnan ja Riihimäen sairaalaepidemioilla ei ole yhteyttä keskenään.

Ilmaantuvuus suurin Keski-Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä

Suomessa on raportoitu 144 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 2 791 tartuntaa, mikä on 284 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on noin 50, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli päälle 55. Suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on yli 115 ja Päijät-Hämeessä, jossa se on 114.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten mukaan sen alueella on todettu 23 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät viime aikoina esillä olleeseen laajaan tartuntaketjuun.

Pienin ilmaantuvuusluku, hieman yli 4, on tällä hetkellä Kainuun sairaanhoitopiirissä ja Lapissa, jossa se on hieman yli 5.

Pandemian alusta saakka Suomessa on raportoitu kaikkiaan 90 249 koronatartuntaa.

Koronarokotteen saanut lähes 38 prosenttia suomalaisista

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut THL:n mukaan lähes 38 prosenttia väestöstä eli hieman yli 2,1 miljoonaa ihmistä. Luku on noussut eilisestä noin 5 000:lla.

Rokotteen toisen annoksen on saanut 5,1 prosenttia väestöstä eli yli 280 000 ihmistä.

Suomessa on raportoitu perjantain jälkeen kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Pandemian alusta lähtien Suomessa on ilmoitettu yhteensä 933 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemaa.

THL kertoo, että koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa on nyt 132 potilasta, joista 27 tehohoidossa. Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa olevien määrä on noussut perjantaista kymmenellä. Tehohoidossa olevien määrä on kuitenkin laskenut yhdellä.

Kommentoi

Palvelut