Oikeudenkäynti Viking Sallylla yli 30 vuotta sitten tapahtuneesta henkirikoksesta on alkanut Turussa

Matkustajalaiva Viking Sallylla yli 30 vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksen oikeudenkäynti alkaa tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Roni Lehti / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Matkustajalaiva Viking Sallylla yli 30 vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksen oikeudenkäynti on alkanut Turussa. Viisikymppistä tanskalaismiestä syytetään tapahtuma-aikaan 20-vuotiaan miehen murhasta ja 22-vuotiaan naisen murhan yrityksestä. Syytetty oli tuolloin, heinäkuussa 1987, 18-vuotias. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

Tutkinta avattiin uudelleen vuonna 2016, kun poliisi sai uusia tietoja tapahtuneesta. Poliisi ei ole kertonut, mitä tiedot koskivat.

Syytetty on paikalla oikeudenkäynnissä. Käytävällä ja oikeudenkäynnin aluksi hän käyttäytyi tyynesti, eikä peitellyt kasvojaan medialta. Miehen suomalaisen asianajajan Martina Kronströmin mukaan mies ei aio kommentoida tapausta medialle.

Käräjäoikeuden kokoonpano ja asianosaiset istuvat eri salissa kuin media. Median edustajat seuraavat oikeudenkäyntiä alakerran salissa videoyhteyden välityksellä.

Istunnossa ei vielä kello puoli yhdeltätoista ollut päästy syytteiden lukuun. Salissa on käsitelty oikeudenkäynnin julkisuutta ja sitä, mitä todisteita syyttäjä saa hyödyntää. Asianajaja Kronström on esittänyt kritiikkiä poliisitutkintaa kohtaan.

Todistajia kuullaan useana päivänä

Oikeudenkäyntiin on varattu viikko. Oikeudenkäynti alkaa tänään syytteen luvulla. Tänään luetaan syyte, kuullaan syytetyn vastaus ja vastaanotetaan kirjalliset todisteet. Poliisin esitutkintamateriaalin on määrä tulla tänään julkiseksi.

Tiistaista torstaihin oikeudessa kuullaan todistajia. Suurin osa kuulemisista toteutetaan puhelimitse tai videoyhteyden avulla.

Viking Sally tunnetaan myös myöhemmällä nimellään Estonia. Estonian uppoamisessa vuonna 1994 kuoli 852 ihmistä.

---

Korjattu klo 9.44: Lisätty otsikkoon ja jutun alkuun puuttuva vuotta-sana.

Kommentoi

Palvelut