Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi parantaa koronarokotteiden saatavuutta kehittyvissä maissa 10 miljoonalla eurolla

Suomi on luvannut 10 miljoonaa euroa koronarokotteiden saatavuuden parantamiseen kehittyvissä maissa. Suomi kertoi asiasta virtuaalisessa rokotehuippukokouksessa keskiviikkona.

Suomi kanavoi tukensa kansainvälisen rokoteallianssin Gavin hallinnoiman Covax-mekanismin kautta. Tällä halutaan varmistaa, että koronarokotteiden saatavuutta parannetaan kehittyvissä maissa ja rokotteet kohdennetaan tasa-arvoisesti.

Suomea virtuaalikokouksessa edusti kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.). Hänen mukaansa Suomen tavoitteena on jatkaa Gavin tukemista myös ensi vuonna, koska pandemian vaikutukset ovat pitkäkestoisia.

Lisäksi Suomen hallitus on esittänyt osana vuoden 2021 kolmatta lisätalousarviota 10 miljoonan euron lisärahoitusta kehitysmaiden rokotustarpeisiin korostaen jaon humanitaarisia perusteita. Esitys on sidottu rokoteannoksiin, jotka Suomella jäävät käyttämättä sen osuudesta EU:n rokotehankintojen kokonaisuudessa.