Ruotsissa perustuslakivaliokunta katsoo hallituksen epäonnistuneen koronareagoinnissa

Ruotsissa valtiopäivien perustuslakivaliokunta pitää pääministeri Stefan Löfvenin johtaman hallituksen reagointia koronapandemiassa monin tavoin puutteellisena ja epäonnistuneena. AFP / LEHTIKUVA

TT / STT

Ruotsissa valtiopäivien perustuslakivaliokunta pitää hallituksen reagointia koronapandemiassa monin tavoin puutteellisena ja epäonnistuneena.

Perustuslakivaliokunnan mukaan epäselvyyksiä on ollut muun muassa vastuunkannossa pandemian aikana, mitä hankaloitti entisestään tarpeellisen lainsäädännön voimaansaattamisen pitkittyminen.

Valiokunnan mukaan kankeutta ilmeni esimerkiksi koronatestausstrategian luomisessa ja vastuiden osoittamisessa, minkä vuoksi testausmäärät eivät kasvaneet odotetusti. Epäselvyyksiä oli myös siinä, kenen vastuulla oli hankkia terveydenhuollon suojavälineitä kuntiin ja alueille.

Kommentoi

Palvelut