Suomen järvillä on tehty tällä viikolla sinilevähavaintoja edellisviikkoa enemmän, tiedottaa Suomen ympäristökeskus. Kuitenkin sinilevän määrä on ollut yhä vähäinen. Merialueilla sinilevätilanne on rauhallinen. Rannoilla voi olla edelleen paikoittain havupuiden kellertävää siitepölyä, joka näyttää erehdyttävästi sinilevältä.
Sisävesillä on Ympäristökeskuksen mukaan havaittu hieman sinilevää 12 valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Havaintojen määrä on ajankohdalle tyypillinen.
Kansalaisilta on lisäksi saatu tämän viikon aikana 32 virallisen seurannan ulkopuolista lisähavaintoa, joista kahdessa on havaittu sinilevää.
Tuulinen ja sateinen sää on valtaosin viilentänyt järvien pintavesien lämpötilat takaisin keskimääräisiin lukemiin. Jos sää lämpenee, riski sinilevien pintaesiintymien runsastumiselle kasvaa.
Etelä- ja Keski-Suomessa pintalämpötilat ovat monissa järvissä 15–18 astetta. Lapissa ja Pohjois-Suomessa pintalämpötilat ovat pääosin 11–15 astetta.
Sinilevää ei ole havaittu Suomen avomerialueiden pintakerroksessa. Itämeren pääaltaalla Gotlannin itäpuolisilla avomerialueilla on kauppalaivojen mittausten sekä kaukokartoitushavaintojen perusteella jo kehittymässä sinileväesiintymiä.
Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei pidä käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä.