Enemmistö työllisistä kannatti työttömyysturvan porrastamista Suomen Yrittäjien kyselyssä – myös yleiselle ansioturvalle kannatusta

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Juha Peurala

Eetu Kokkinen

Enemmistö työllisistä on sitä mieltä, että työttömyysturvaa pitäisi porrastaa siten, että se kannustaisi enemmän työn vastaanottamiseen, käy ilmi Suomen Yrittäjien Työelämägallupista. Kyselyyn vastanneista työllisistä 59 prosenttia kannatti työttömyysturvan porrastamista ja 26 prosenttia vastusti sitä. Työllisiin luetaan palkansaajat, lomautetut, työttömät ja yrittäjät.

– Toivon, että tämä kannustaa hallitusta työttömyysturvan uudistamiseen budjettiriihessä, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo tiedotteella.

Kantarin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1002 työllistä.

– Ihmiset tietävät, että työttömyysturvan porrastus on tutkitusti tehokas keino lisätä työllisyyttä. Keinoa ei voi olla käyttämättä, kun hallitus tekee työllisyystoimiaan, Pentikäinen sanoo.

– On kiinnostavaa, että myös ammattiliittojen jäsenet tukevat vahvasti ansioturvan porrastamista, hän lisää.

Työllisistä 42 prosenttia pitää kyselyn mukaan hyvänä myös yleistä ansioturvaa, joka antaisi ansiosidonnaisen turvan myös niille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä. Hieman yli kolmannes, 35 prosenttia, pitää ideaa huonona.

Nyt Suomessa pitää kuulua työttömyyskassaan, jotta voi työttömäksi jäädessään saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Kaikki työntekijät kuitenkin maksavat työttömyysvakuutusmaksua, mutta eivät siis saa maksulle mitään vastinetta, jos eivät ole työttömyyskassan jäseniä.

– Tilanne on epäoikeudenmukainen. Koronakriisi on koetellut erityisesti sellaisia työntekijöitä, joilta puuttuu ansioturva ja joiden työmarkkina-asema on haurain. Heistä moni on nuori. Jokaisen ansioturvan rahoittajan pitää saada turvaa. Asia pitää korjata viimeistään seuraavan vaalikauden alussa, Pentikäinen vaatii.

Kommentoi

Palvelut