Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Yhdysvalloissa presidentti Biden kehottaa New Yorkin kuvernööriä Andrew Cuomoa eroamaan seksuaalisen häirinnän vuoksi
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kehottanut julkisesti puoluetoveriaan, New Yorkin osavaltion kuvernööriä Andrew Cuomoa eroamaan virastaan. Biden kertoi mielipiteensä asiaan toimittajille lehdistötilaisuudessa.
Presidentin kehotus seurasi New Yorkin osavaltion oikeusministerin määräämää tutkintaa, jossa todettiin, että Cuomo olisi syyllistynyt seksuaaliseen häirintään 11 eri naisen kohdalla. Tutkinnan mukaan Cuomo on kosketellut naisia häiritsevästi ja lausunut seksuaalisesti vihjailevia kommentteja, jotka ovat luoneet naisille epämiellyttävän työympäristön.
Cuomo on kiistänyt tehneensä väärin ja on ilmaissut, ettei aio erota. (Lähde: AFP)
BBC: Omaninlahdella kaapattu laiva on määrätty Iraniin
Omaninlahdella aseistettujen hyökkääjien kaappaama Asphalt Princess -laiva on määrätty siirtymään Iraniin, kertoo BBC. Asian vahvistaa BBC:lle merenkulkualaan erikoistunut yritystietopalvelu Lloyd's List Maritime Intelligence.
Hyökkääjien henkilöllisyyttä ei ole vielä vahvistettu, mutta iskun toteuttajiksi epäillään Iranin asevoimia. Iranin vallankumouskaarti on väittänyt tietoja perättömiksi.
Alle viikkoa aiemmin samalla alueella hyökättiin miehittämättömällä ilma-aluksella israelilaisyrityksen operoimaa öljytankkeria vastaan. Kahden vartijan kuoleman aiheuttaneesta iskusta syytettiin Irania. Maa kiisti osallisuutensa.
Afganistanissa iskettiin puolustusministerin kotiin - neljä kuoli ministerin ollessa toisaalla
Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa hyökkääjät ovat iskeneet maan puolustusministerin kotiin. Yhdistetyssä pommi- ja ampumahyökkäyksessä kuoli neljä ihmistä ja haavoittui 20.
BBC:n mukaan puolustusministeri Bismillah Khan Mohammadi ei ollut kotona asemiesten räjäyttäessä autopommin ja hyökätessä tuliasein hänen kotiinsa. Ministerin perhe evakuoitiin paikalta ja hyökkääjät saivat surmansa.
Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan hyökkäys näyttää Taleban-liikkeen iskulta. Taleban on vallannut lukuisia alueita keskushallinnolta Yhdysvaltain vetäytyessä maasta ja hyökännyt myös useita kaupunkeja vastaan. (Lähde: AFP)
Vuosi Beirutin tuhoisasta satamaräjähdyksestä
Libanonin pääkaupunkia Beirutia ravistelleesta suuresta räjähdysonnettomuudesta tulee kuluneeksi tasan vuosi. Kaupungin satamaan huolimattomasti varastoidun ammoniumnitraatin räjähdyksessä kuoli yli 200 ihmistä. Lisäksi tuhansia loukkaantui, ja suuri osa kaupunkia kärsi vaurioita.
Libanonin hallintoa ja viranomaisia on arvosteltu siitä, etteivät he ryhtyneet toimiin, vaikka tiesivät sataman varastossa piilevästä vaarasta. Ihmisoikeusjärjestöjen mielestä tapauksesta pitäisi järjestää riippumaton kansainvälinen tutkinta, koska Libanonissa ketään ei ole vielä saatu syytteeseen räjähdyksestä. (Lähde: AFP)
Etelätalo meni keihäänheiton finaaliin ensimmäisellä 84,5 metrin heitollaan - Kuusela ja Helander karsiutuivat
Tokion olympialaisissa keihäänheitossa Lassi Etelätalo on heittänyt itsensä finaaliin ensi yrittämällä, jonka tulokseksi tuli komeat 84,50 metriä. Paremmaksi pistivät karsinnassa vain Intian Neeraj Chopra 86,65 metrin heitollaan sekä Saksan Johannes Vetter 85,64 metrin riuhtaisulla.
Toni Kuuselan kaksi heittoa jäivät molemmat alle karsintarajan eli 83,5 metrin. Kuuselan heitot jäivät 72,75:een ja 76,96 metriin. Kuusela jäi A-ryhmän jumboksi 15. sijalle.
B-ryhmässä heittänyt Oliver Helander karsiutui myös. Helanderin ainoa mitattu heitto oli ensimmäinen 78,81 metriä, joka jäi karsintarajan 83,50 alle.
Lizzie Armanto karsiutui rullalautailussa Tokion olympialaisissa
Suomen Lizzie Armanto ei päässyt finaaliin Tokion olympialaisissa rullalautailun parkissa. Armanto putosi kahdeksan parhaan joukosta kisan edetessä ja jäi lopulta sijalle 14 yhteensä 20 lautailijanaisen joukosta.
Armanton pisteiksi parkissa tuli 24.26, 22.76 ja 30.01. Armanto on Suomen olympiajoukkueen ainoa urheilija, joka osallistui Tokiossa olympiaohjelmaan liittyneisiin uusiin lajeihin.
Rullalautailun park huipentuu kello 6.30 alkavassa kahdeksan parhaan lautailijan finaalissa.
Elmo Lakka karsiutui miesten 110 metrin aitajuoksusta
Suomen Elmo Lakka on karsiutunut Tokion olympialaisten miesten 110 metrin aitajuoksusta. Lakka juoksi karsinnoissa ajan 13,67 jääden toiseksi viimeiselle seitsemännelle sijalle toisessa välierässä. Lakan reaktioajaksi kirjattiin 0,139.
Lakka ei ollut Tokiossa parhaimmassa terässään. Hän juoksi kesäkuun alussa Jyväskylässä ajan 13,31.
Huntington avasi seitsenottelun kovalla tuloksella
Maria Huntington on avannut seitsenottelun onnistuneesti juostessaan 100 metrin aidoissa ajan 13,20. Aika on Huntingtonin kauden paras. Huntington oli eränsä toinen, ja voittoon juoksi Belgian Noor Vidts ajalla 13,17.
Seitsenottelun avauspäivään kuuluvat myös kello 4.35 alkanut korkeus sekä Japanin aikaa iltakisoissa urheiltavat kuula (kello 13.05 Suomen aikaa) ja 200 metriä (2. erä kello 14.38).