Yle: Rockfestareilta jopa satoja koronatartuntoja

Heinäkuun lopussa pidetty Kuopiorock-festivaali ja sen oheistapahtumat saattavat poikia kuukauden aikana jopa satoja koronatartuntoja, kertoo Yle.

Toistaiseksi tapahtuma on Ylen mukaan aiheuttanut noin 20 tartuntaa kuopiolaisille. Muiden paikkakuntien tilanteesta ei ole tietoa.

– Suurin syy on herkästi tarttuva viruksen deltamuunnos, joka leviää tällä hetkellä kovasti nuorten keskuudessa, esimerkiksi tapahtumissa, tartuntatautilääkäri Raija Savolainen toteaa Ylelle.

Vilkas festivaalikesä jatkuu vielä elokuussa. Esimerkiksi viime viikonloppuna Joensuussa järjestetty Rock In The City -musiikkifestivaali järjestetään tulevana viikonvaihteena Jyväskylässä.

Mainos: Itä-Häme

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut