Moottoripyörän kuljettaja kuoli Espoossa Kehä III:lla myöhään torstai-iltana tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi. Onnettomuus tapahtui noin kello kymmeneltä Juvanmalmin liittymän paikkeilla.
Moottoripyöräilijä oli ajanut tien vasenta kaistaa itään päin, kun takaa tullut henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä törmännyt moottoripyörään. Poliisin mukaan moottoripyöräilijä kuoli onnettomuuspaikalla.
Onnettomuudessa oli osallisena vielä kaksi muuta henkilöautoa, mutta kuolleen moottoripyöräilijän lisäksi muita henkilövahinkoja ei tapahtunut. Liikenne oli onnettomuuspaikalla poikki idän suuntaan useamman tunnin ajan.
Ylikomisario Aapo Isoaho Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo STT:lle, että keli oli onnettomuushetkellä sateinen.
– Vettä satoi ja tienpinta oli märkä, minkä lisäksi oli hämärää. En osaa kuitenkaan sanoa, vaikuttivatko nämä tekijät mitenkään onnettomuuteen, Isoaho toteaa.
Hänen mukaansa ei ole viitteitä siitä, että päihteillä olisi ollut osuutta onnettomuuteen.
Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.