Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Irtaimisto suojaan ja veneet kiinni – maanantaina luvassa voimakkaita tuulenpuuskia suureen osaan maata

Suuressa osassa Suomea on luvassa sateinen viikon päätös, kun maahan saapuu lisää sateita lounaasta.

Lapissa sunnuntai on poutainen, mutta muualla tulee monin paikoin hajanaisia sateita, kertoo päivystävä meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitokselta.

Lämpötila maan etelä- ja keskiosissa on noin 15 asteen paikkeilla, Lapissa noin kymmenessä asteessa.

Viikonlopun päätteeksi mökeillä ja kotipihoilla kannattaa korjata pihakalusteet suojaan ja kiinnittää veneet erityisen tiukasti, sillä maanantaiksi ennustetaan puuskaista luoteistuulta. Varoitus voimakkaasta tuulesta on annettu maan etelä- ja keskiosiin Oulun korkeudelle asti.

Tuulen nopeus voi olla puuskissa noin 15 metriä sekunnissa, länsirannikolla paikoin parikymmentäkin metriä sekunnissa.

15 metrin sekuntinopeudella tuuli voi esimerkiksi kaataa yksittäisiä puita. 20 metrin sekuntinopeudella puita voi kaatua jo runsaammin.

Räntä- tai lumisade voi huonontaa ajokeliä Käsivarressa

Maanantaipäivä on lännessä jo sunnuntaita poutaisempi, ja sateet painottuvat maan itä- ja pohjoisosiin. Varsinkin pohjoisessa voi sataa runsaasti. Lapissa päivä on myös muutaman asteen edellistä kylmempi.

– Käsivarressa voi tulla räntää tai luntakin, Laakso kertoo.

Käsivarteen on annettu maanantaiksi varoitus huonosta ajokelistä maanantain vastaisesta yöstä iltaan asti.

Alkuviikosta pohjoisesta virtaa kylmempää ilmaa koko maahan ja samalla sää poutaantuu.

Tiistaina tuuli on idässä edelleen puuskaista ja maan keskivaiheilla voi vielä sadella vettä.

– Keskiviikko voisi olla sitten jo poutapäivä koko maassa, Laakso sanoo.