Kaliforniassa osavaltion kuvernööri Gavin Newsom jatkaa tehtävässään syrjäyttämisäänestyksen jälkeen – "Sanoimme kyllä tieteelle, sanoimme kyllä rokotteille"

Kaliforniassa äänestettiin kuvernööri Gavin Newsomin jatkosta sen jälkeen, kun erityisesti republikaanit olivat närkästyneet Newsomin määräämistä koronarajoituksista pandemian aikana. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain Kalifornian osavaltiossa demokraattikuvernööri Gavin Newsom on jatkamassa tehtävässään virkakautensa loppuun harvinaisen syrjäytysäänestyksen jälkeen. Newsomin syrjäyttämisestä äänestettiin paikallista aikaa tiistaina, ja äänestyspaikat sulkeutuivat tänä aamuna Suomen aikaa.

Uutiskanavien CNN:n ja NBC:n ennusteiden mukaan Newsom on saanut noin kaksi kolmasosaa äänistä, kun yli 60 prosenttia äänistä on laskettu.

Kaliforniassa äänestettiin hänen jatkostaan sen jälkeen, kun erityisesti republikaanit olivat närkästyneet Newsomin määräämistä koronarajoituksista pandemian aikana.

– "Ei" ei ole ainoa asia, mitä ilmaistiin tänä iltana. Haluan keskittyä siihen, mihin sanoimme kyllä osavaltiona. Sanoimme kyllä tieteelle, sanoimme kyllä rokotteille. Sanoimme kyllä tämän pandemian lopettamiselle, Newsom sanoi ennusteiden julkistamisen jälkeen.

"Republikaanien yritys kaapata osavaltion hallinto"

Kaliforniassa määrättiin ensimmäisenä koko osavaltiota koskevat määräykset koronarajoituksista. Arvostelijoiden mielestä Newsom toimi kovaotteisesti muun muassa sulkemalla liiketoimintaa ja pitämällä lapset pois koulusta pitempään kuin oli tarpeen. Newsomin mielestä hänen toimenpiteensä säästivät ihmishenkiä.

Jos Newson olisi syrjäytetty tehtävästään, hänestä olisi tullut kolmas syrjäytetty kuvernööri Yhdysvaltain historiassa.

Newsomin täytyi saada taakseen yli puolet äänistä jatkaakseen. Muussa tapauksessa seuraavaksi eniten ääniä saaneesta ehdokkaasta olisi tullut kuvernööri. Päähaastajana pidettiin republikaanien konservatiivista talk show -isäntää Larry Elderia.

Demokraatit olivat valittaneet, että republikaanijohtoinen äänestys on yritys kaapata osavaltion hallinto ottamalla haltuun valta poikkeuksellisissa oloissa, kun republikaanit eivät voi tehdä sitä tavanomaisissa vaaleissa.

Kommentoi

Palvelut