Otkes: Jyväskylän ja Petäjäveden välinen rataosuus on vaarallinen – "Kiskot voivat päästä liikkumaan"

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) mukaan Jyväskylän ja Petäjäveden välinen rataosuus Keski-Suomessa vaatii kiireellistä korjausta. Otkes on antanut asiasta onnettomuusuhkailmoituksen Liikenne- ja viestintävirastolle sekä Väylävirastolle.

Rataosuudella sattui heinäkuussa onnettomuus, jossa tavarajunan kuusi vaunua suistuivat ulos radalta. Otkes tutkii tapausta, ja tutkintaselostus onnettomuudesta on määrä julkaista ensi vuoden alussa.

Otkesin mukaan Jyväskylän Vesangalla sattunut onnettomuus johtui rakenteellisista ongelmista radan tukikerroksessa ja kiskotuksessa. Ongelmien vuoksi radan kiskot voivat päästä liikkumaan.

Radan rakenteelliset puutteet havaittiin marraskuun alussa tehdyissä radan teknisissä tutkimuksissa.

– Puutteiden vuoksi rata on altis sivuttaissiirtymille. Pahimmassa tapauksessa puutteet voivat aiheuttaa junan suistumisen erityisesti helteillä ja routa-aikaan, tutkinnanjohtaja Lasse Laatta Otkesista sanoo tiedotteessa.

Turvallisuustutkintalain nojalla annettava onnettomuusuhkailmoitus on Otkesin mukaan järeä keino puuttua radan turvallisuuspuutteisiin. Otkes myös suosittelee, että radalla liikkuvien junien akselipainoa ja nopeuksia rajoitettaisiin, kunnes rataosuus saadaan turvalliseksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut