MTV: "Hyvä tyttö", kehui ylikersantti naisalaistaan, jonka laittoi kontilleen esittämään sotakoiraa – veti lopuksi hihnan naisen kaulan ympäri

Varusmiehille pidetyn suojelukoulutuksen tapahtumat etenivät lopulta oikeuteen saakka. Kuvituskuva. Jussi Lopperi
Tommi Salo

Tommi Salo

Ylikersantti tuomittiin Helsingin hovioikeudessa keskiviikkona sakkoihin esimiesaseman väärinkäyttämisestä.

MTV kertoo, että mies oli pistänyt naisalaisensa esittämään sotakoiraa varusmiesten edessä ja kytkenyt talutushihnan naisen kaulan ympärille tämän vastustelusta huolimatta. Tuomioon johtanut tilanne sattui Porin prikaatissa vuonna 2018.

MTV:n mukaan ylikersantti oli pitämässä varusmiehille suojelukoulutusta koulutuskentällä ja paikalla oli apukouluttajana iältään ja arvoltaan nuorempi naiskersantti.

Naisen yllätykseksi ylikersantti oli pyytänyt naista joukon eteen ja käskenyt kontilleen kesken koulutustilaisuuden. Hän oli käskenyt naisen toimia koirana ja kytkenyt hänen takkinsa kaulukseen koulutushihnan. Tällaisesta ei ollut naisen mukaan sovittu etukäteen.

MTV kertoo, että ylikersantti oli jatkanut esittelemällä, miten sotakoiraa voidaan innostaa suojelutilanteessa. Hän oli taputellut kontilleen käskettyä naista ja kehunut samalla ”hyvä tyttö” -tyyliin. Nainen oli kokenut tilanteen tässä vaiheessa jo hyvin ahdistavana ja nöyryyttävänä.

MTV:n uutisen mukaan mies oli lopuksi näyttänyt, miten koiran voi kuljettaa pois suojelutilanteesta. Nainen oli saanut seistä, mutta koska koulutushihna oli irtoillut naisen takin kauluksesta, mies oli vetänyt hihnan kokonaan naisen kaulan ympärille tekemällä siihen silmukan. Nainen oli yrittänyt sanallisesti kieltää miestä.

Hihna oli kiristynyt, ja nainen oli kokenut tilanteen ahdistavana ja nöyryyttävänä. Ylikersantti oli jatkanut toimintaa kielloista ja eleistä välittämättä.

Ylikersantti kielsi oikeudessa, että nainen olisi ollut nelinkontin tai nainen olisi kieltänyt häntä laittamasta hihnaa kaulan ympärille. Miehen mukaan nainen oli tilanteessa vapaaehtoisesti. Ylikersantti ei katsonut syyllistyneensä rikokseen.

MTV:n mukaan ylikersantti määrättiin maksamaan naiselle yhteisvastuussa Suomen valtion kanssa 800 euroa kärsimyksestä sekä 2 000 euroa tilapäisestä haitasta. Lisäksi ylikersantti ja valtio joutuvat maksamaan naisen terapiakustannuksia noin 1 500 euroa, sillä naisen oli täytynyt käsitellä asiaa ammattilaisen kanssa.

Kommentoi