Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hongkongissa Tienanmenin uhrien muistomerkki peitettiin – toimet saattavat merkitä sen poistoa

Tienanmenin verilöylyn uhrien muistomerkki peitettiin Hongkongin yliopiston kampusalueella keskiviikkona. Samalla patsaan ympärille pystytettiin esteitä ja paikalle tuotiin vartijoita.

Toimet saattavat merkitä tanskalaisen kuvanveistäjän Jens Galschiötin Häpeäpylväs-veistoksen poistamista.

Veistoksessa on kuvattu ihmisten ahdistuneita kasvoja ja kidutettuja ruumiita, ja ne on pinottu päälletysten. Veistos kunnioittaa niiden demokratian puolesta mieltään osoittaneiden muistoa, jotka Kiinan sotilaat surmasivat Pekingissä Tienanmenin aukiolla 1989.

Lokakuussa yliopiston virkailijat määrättiin poistamaan veistos. Myöhään keskiviikkona paikallista aikaa yliopiston henkilökunta peitti veistoksen lakanoilla ja asetti sen ympärille esteitä.

Vartijat ovat estäneet toimittajia pääsemästä lähemmäs ja yrittäneet estää tiedotusvälineitä kuvaamasta tapahtumia.

Veistoksen tekijä Galschiöt sanoo tarjoutuneensa ottamaan veistoksen takaisin ja yrittäneensä lakimiehen avustuksella eri tavoin saada yhteyden yliopistoon. Se ei hänen mukaansa ole ottanut koskaan yhteyttä tai varoittanut keskiviikon toiminnasta.

– Tämä on todella kallis veistos. Joten jos he tuhoavat sen, silloin me tietysti haastamme heidät oikeuteen.

Galschiötin mukaan veistos on hänen henkilökohtaista omaisuuttaan.

Yliopiston kampuksella veistos on seissyt vuodesta 1997. Vuosi on sama, jolloin Hongkong palautettiin Kiinalle.