Joulun menoliikenteessä ei suuria ruuhkia – koko maassa ajokelivaroitus

Joulun menoliikenne on sujunut alkuiltaan mennessä hyvin, eikä suuria ruuhkia ole syntynyt, Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrotaan.

Etelään liikkuva lumisadealue ja huono ajokeli ovat aiheuttaneet jonkin verran ulosajoja sekä joitain onnettomuuksia.

– Ihmiset ovat varanneet aikaa ja kelistäkin oli varoiteltu, tieliikennekeskuksesta kerrotaan.

Vilkkaimmillaan liikenne on ollut valtateillä 3, 4, 5 ja 9.

Fintraffic arvioi, että jouluaaton liikenne hiljenee puoleen päivään mennessä. Aikaisempien vuosien lailla pääkaupunkiseudun ympäristössä saattaa olla jonkin verran liikennettä vielä aattona.

Aattona pakkanen kiristyy

Etelään kulkeva lumisadealue saavuttaa etelärannikon myöhäisiltaan mennessä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

Lumikertymää on muodostunut 5–2 senttiä, ja jotain siltä väliltä on tiedossa myös eteläisen Suomeen.

– Lumisade on melko sakeaa mutta liikkuu nopeasti. Se on sellainen parin kolmen tunnin pyrähdys lumisadetta, meteorologi sanoo.

Varoitus huonosta ajokelistä on voimassa koko maassa.

– Siellä missä ei tällä hetkellä sada lunta, pöllyää aikaisemmin satanut lumi ja kiillottuu tien pintaan.

Etenkin suolaamattomat sivutiet voivat olla paikoin jäisiä.

Jouluaattona pakkanen kiristyy ja viimeistään iltapäivällä koko maassa ollaan ainakin 10 pakkasasteessa. Kylmintä on Kainuussa, jossa pakkanen laskee 15–20 asteeseen.

Pohjoisen puoleinen tuuli on paikoin puuskaista, varsinkin länsirannikolla ja pohjoisessa. Idässä tuuli on heikkoa, mutta myös kireimmät pakkaslukemat.

– Tuuli kyllä lisää sitä pakkasen purevuutta. Etelässä on 10 pakkasastetta, niin kyllä siitä viitisen astetta saa lisätä lämpötiloihin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut