Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kireimmät pakkaset jäämässä taakse, Lappi tarraa vielä kiinni kylmään

Sää lauhtuu alkavalla viikolla. Tänään kireimmät pakkaset jäävät taakse maan etelä- ja keskiosissa, mutta Lapissa kylmempi ilmamassa pitää pintansa vielä pari lähivuorokautta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Lapissa on tänään paikoin yli 20 astetta pakkasta, kun taas lännessä ja etelässä pakkasasteita saattaa olla noin kymmenen. Paikoin voi esiintyä heikkoa lumisadetta.

Kelivaroitukset poistuvat maanantaiksi koko maasta. Teillä vallitsee normaali talvinen ajokeli.

Voimistuva eteläinen virtaus näkyy säässä toden teolla tiistaina ja keskiviikkona. Pakkasta on maan etelä- ja keskiosissa kolmesta kahdeksaan astetta, lounaassa voidaan olla lähellä nollaa. Lapissa on tiistaina edelleen kylmempää, keskiviikkona sää lauhtuu noin kymmeneen pakkasasteeseen.