Tunnistamaton ihminen ylitti Koreoiden rajan etelästä pohjoiseen, kyseessä harvinainen tapaus

Tunnistamaton ihminen on ylittänyt Koreoiden välisen rajan etelästä pohjoiseen uudenvuodenpäivänä, kertoo Etelä-Korean sotilasedustaja. Kyseessä on harvinainen tapaus vahvasti vartioidulla maiden välisellä rajalla.

1950-luvulla soditun Korean sodan jälkeen yli 30 000 ihmistä on paennut sortoa ja köyhyyttä pohjoisesta etelään, mutta etelästä pohjoiseen tapahtuneet rajanylitykset ovat olleet erittäin harvinaisia.

Etelä-Korean sotilasedustaja kertoi, että ihminen oli havaittu Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä lauantai-iltana. Etelä-Korea käynnisti etsintäoperaation heti havainnon jälkeen, mutta ei löytänyt ketään. Myöhemmin Etelä-Korean edustajat saivat vahvistuksen, että ihminen oli ylittänyt maiden välisen rajan.

Etelä-Korean edustajat kertoivat ilmoittaneensa tapauksesta rajanaapurilleen. Pohjois-Korean armeijalta ei ole havaittu epätavallista toimintaa tapauksen vuoksi.

Vuonna 2020 kaksi ylitystä etelästä pohjoiseen

Toissa vuonna Pohjois-Korea kertoi, että sen joukot olivat ampuneet eteläkorealaisen kalastusvirkailijan ja polttaneet tämän ruumiin, kun virkailijan oli sanottu ylittäneen laittomasti maiden välisen merirajan. Lisäksi kolme vuotta aiemmin pohjoisesta etelään loikannut mies päätti palata toissa vuonna takaisin pohjoiseen. Se johti siihen, että Pohjois-Korean viranomaiset määräsivät Gaesongin rajakaupungin sulkutilaan, koska pelkäsivät miehen tuoneen koronavirustartunnan mukanaan.

Valtaosa Pohjois-Koreasta pakenevista ihmisistä lähtee maasta Kiinan kautta. Vain harvat ylittävät Koreoiden välisen vahvasti linnoitetun rajan, joka on tarkasti valvottu.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut