THL muuttaa karanteeniohjetta: jatkossa viisi päivää voi riittää – epidemian huippua ei ole vielä saavutettu

Koronaviruskaranteenin kesto voi lyhentyä kymmenestä viiteen päivään, kertoi ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) tänäisessä koronatilannekatsauksessa. THL antoi tänään ohjeen, jonka mukaan karanteenin kesto on jatkossa 5–10 päivää.

Karanteenin keston ratkaisee tartuntatautilääkäri, joka tekee arvion tilannekohtaisesti.

– Jos olet perusterve ja sinulla on lieviä hengitystieoireita ja yleisvointisi on hyvä, ei yleensä ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon eikä hakeutua terveydenhuollon koronavirustestiin. THL kuitenkin suosittelee, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan, THL:n ohjeessa sanotaan.

Lisäksi ohjeessa sanotaan, että "jos kotikunnassasi ohje koronavirustestiin hakeutumisesta poikkeaa tästä suosituksesta, noudata paikallista ohjetta".

Aiemmin useat Uudenmaan kunnat kertoivat luopuvansa laajamittaisesta tartuntojen jäljityksestä ja karanteeniin asettamisesta. Torstaina saman ratkaisun teki Turku.

Helven mukaan muutoksen taustalla on koronaviruksen omikronmuunnos, joka on nopeuttanut taudin sykliä. Sen vuoksi karanteenin 10 päivän kesto ei ole enää samalla tavalla perusteltu kuin aiemmin.

Omikron vaikuttaa nyt korvanneen koronaviruksen deltamuunnoksen Suomessa, ja Helven mukaan maassa on nyt omikronepidemia.

Johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) sanoi, että ero koronan ilmaantuvuusluvussa rokotettujen ja rokottamattomien välillä on pienentynyt. Tartuntojen seurauksissa on kuitenkin edelleen suuri ero, eli rokote suojaa vakavalta taudilta.

Tehohoidon kuormitus pysynyt viikkoja vakaalla, korkealla tasolla

THL:n mukaan sairaalahoidossa oli yhteensä 700 potilasta ja perusterveydenhuollossa vuodeosastojen kuormitus on nyt suurta.

– Se on keskimäärin kaksinkertaistunut vuodenvaihteeseen verrattuna, Voipio-Pulkki sanoi.

Erityisen suurta perusterveydenhuollon vuodeosastojen kuormitus on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella.

Voipio-Pulkin mukaan tehohoitopotilaiden määrä on ollut aika pitkään melko vakaa.

– Vaikka tartuntoja on hyvin paljon, tehohoito-osastojen kuormitus on pysynyt useiden viikkojen ajan samalla korkealla tasolla. Suuren tartuntamäärän vaikutusta tehohoidon tarpeeseen ei todennäköisesti kokonaisuudessa ole vielä nähty, Voipio-Pulkki sanoi.

Voipio-Pulkki kertoi, että noin 20–25 prosentissa erikoissairaanhoidon kirjatuista koronatapauksista pääasiallinen sairaalahoitoon tulon syy on jokin muu kuin koronatauti.

– Mutta koska virusta on väestössä niin paljon, sairaalaan tulevat potilaat testataan ja löydetään myös koronapositiivisuus.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että hallitus valmistelisi poikkeusolojen toteamista ja valmiuslain käyttöönottamista. Voipio-Pulkki kertoi, ettei hänellä ole tarkkaa tietoa siitä, onko sairaaloissa tarvinnut aiemmin pandemian aikana turvautua poikkeusoloihin.

– Aina pyritään henkilöstöjärjestelyt toisella tavalla hoitamaan. Tällä hetkellä meidän erikoissairaanhoidon tunnelma on odottava. Voisi sanoa, että se on erittäin hankala, paikoin hyvin vaikea. Erikoissairaanhoidossa on paremmat mahdollisuudet sopeuttaa omaa toimintaa lyhytaikaisesti vähentämällä kiireetöntä ajanvaraukseen perustuvaa toimintaa, Voipio-Pulkki sanoi.

Hän lisäsi, että lähes kaikki Suomen sairaanhoitopiirit ovat joutuneet sopeuttamaan kiireettömän ajanvarauksen toimintaa eikä ole toivottava tilanne pidemmän päälle. Lisäksi enemmän kuormitetuilta alueilta on kuljetettu tehohoitopotilaita hoitoon vähemmän kuormitetuille alueille.

Epidemia-aallon huippu seuraavan kuukauden tai kuukausien aikana

Sekä Voipio-Pulkki että Helve vahvistivat, ettei epidemia-aallon huippua ole vielä saavutettu. Sama tilanne on Suomen ohella myös muissa Pohjoismaissa.

– Meillä ei ole kokemusta tämäntyyppisestä tilanteesta koronan osalta. Meillä on valtava määrä infektioita, joita emme tunnista väestössä tällä hetkellä. Emme ole yksin tässä tilanteessa, vaan tiedämme tapausmäärien olevan valtavia (myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa), Helve sanoo.

Hän lisäsi, että pohjoismaisissa arvioissa ajatellaan huipun tulevan muutaman viikon kuluttua.

– Varmaan meillä kestää vähän pidempäänkin mahdollisesti. Kuitenkin näköala on se, että seuraavan kuukauden, kuukausien, aikana tämä joka tapauksessa taittuisi, Helve jatkaa.

Lieväoireiset voivat testata koronan kotona

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee koronan kotitestiä erityisesti lieväoireisille ihmisille sekä oireisille alle 12-vuotiaille ja samanaikaisesti heidän vanhemmilleen ja yli 12-vuotiaille sisaruksilleen. Lisäksi koronavirukselle altistuneita oireettomia kehotetaan tekemään kotitesti vähintään kahdesti kolmen päivän välein. Oireettomien on ohjeistuksen mukaan käytettävä nimenomaisesti oireettomille tarkoitettuja kotitestejä.

Ohjeistuksesta kertoi STM:n strategiajohtaja Pasi Pohjola koronatilannekatsauksessa.

STM:n asettama koronatestausvalmiuden asiantuntijaryhmä on valmistellut suosituksen omaehtoisesta koronaviruksen kotitestauksesta. Suosituksen tarkoitus on Pohjolan mukaan täsmentää kotitestauksen käyttöä ja selkeyttää testituloksesta johtuvia toimenpiteitä.

Pohjola huomautti tiedotustilaisuudessa, että positiiviseen kotitestitulokseen on suhtauduttava kuten viralliseen positiiviseen tulokseen, vaikka ammattilaisen määräämää karanteenia ei tule. Tulos on syytä varmistaa terveydenhuollossa esimerkiksi silloin, kun oireet ovat vakavia, sairastunut kuuluu riskiryhmään tai työskentelee hoivatyössä.

Koronapassiin tai tartuntatautipäivärahaan vaaditaan edelleen virallinen testitulos.

Uudellamaalla lisätään Modernan koronarokotteen käyttöä kolmansissa annoksissa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) aikoo käyttää lähiviikkoina enenevässä määrin Modernan koronarokotetta kolmansina annoksina, vaikka edeltävä rokote olisi ollut Biontech-Pfizerin tuote. Näin voidaan Husin mukaan varmistaa, että Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta riittää alle 30-vuotiaiden miesten rokottamiseen.

Hus tiedotti asiasta torstaina.

Apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kertoo tiedotteessa, että rokotteiden ristiinkäyttö on maailmalta karttuneen kokemuksen perusteella turvallista ja suoja on ollut yhtä hyvä tai parempi kuin vain yhtä valmistetta saaneilla.

– Suomessa Modernan rokote on vähemmän tunnettu kuin Biontech-Pfizerin rokote. Varmaankin tämä johtuu siitä, että sitä on ollut vähemmän saatavilla. Tutkimuksissa Modernan rokotteen teho on ollut vähintään yhtä hyvä kuin Biontech-Pfizerin rokotteella, Ruotsalainen sanoo.

Modernan rokotetta voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille naisille ja 30 vuotta täyttäneille miehille.

Koronakoordinaatioryhmä suosittaa: Uudenmaan lasten ja nuorten ohjatut harrastukset saavat jatkua

Lasten ja nuorten ohjatun harrastustoiminnan tulee saada jatkua Uudellamaalla, suosittaa Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä. Harrastusten olisi saatava jatkua aiemman linjauksen mukaisina, ryhmä suositti torstaina Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (avi).

Koordinaatioryhmä päätti samalla jatkaa maskinkäyttö- ja etätyösuosituksia niin, että ne jatkuvat Uudellamaalla 13. helmikuuta asti.

Päätökset koronapandemian ajan rajoituksista tehdään aluehallintovirastossa ja kunnissa.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) lähetti alkuviikosta uuden ohjauskirjeen aluehallintovirastoille epidemian leviämisen torjuntatoimista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut