Maahantulon rajoituksiin helpotuksia niille, jotka eivät lääketieteellisistä syistä voi ottaa koronarokotetta

Sisärajavalvontaa jatketaan tammikuun loppuun saakka, ja maahantulon rajoitukset pysyvät pääosin ennallaan. Hallitus päätti asiasta torstaina.

Maahantulon rajoituksiin tehdään kuitenkin helpotuksia niille, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa koronarokotetta.

Joulukuun lopulla tehtyä päätöstä sisärajavalvonnasta muutetaan niin, että tällaiset henkilöt voivat saapua Suomeen, jos heillä on mukanaan lääkärinlausunto sekä todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta koronatestituloksesta.

Joulukuisen päätöksen mukaan Suomeen ulkomailta saapuvilta on vaadittu todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista sekä todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta testituloksesta. Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aiemmin syntyneitä.

Vastaava helpotus tulee myös ulkorajaliikenteeseen siltä osin, kun kyse on maahantulosta Suomeen Schengen-alueen ulkopuolisista EU-maista. Tällaisia maita ovat Bulgaria, Irlanti, Kroatia, Kypros ja Romania.

Sen sijaan kolmansien maiden osalta maahantulon rajoitukset jatkuvat aiemman päätöksen mukaisesti.

Muutokset tulevat voimaan ensi maanantaina.

Negatiivista testitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta

Negatiivista koronatestitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy, kuten pakottavat perheasiat.

Suomalaisten matkailijoiden tulee huomioida, että vaikka Suomeen pääsee ilman testiä, muilla mailla ja lentoyhtiöillä voi olla omia testivaatimuksia.

Maahantulon rajoituksissa on poikkeuksia myös Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan rajayhteisöjen asukkaille sekä Ahvenanmaalle saapuville.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut