Pohjola Sairaalan myynti Pihlajalinnalle sai kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on hyväksynyt yrityskaupan, jossa terveyspalveluyhtiö Pihlajalinna hankkii Pohjola Sairaalan .

Viraston selvitysten mukaan yrityskauppa ei johda kilpailun olennaiseen estymiseen vakuutusyhtiöille tarjottavien terveyspalveluiden markkinoilla. Kaupalla ei myöskään ole haitallisia kilpailuvaikutuksia yksityisasiakkaiden palveluille, KKV kertoo tiedotteessaan.

Pohjola Sairaala siirtyy Pihlajalinnan omistukseen helmikuun alussa, kertoo Pohjola Vakuutus tiedotteessaan.

Pihlajalinna kertoi heinäkuussa aikovansa ostaa Pohjola Sairaalan koko osakekannan Pohjola Vakuutukselta . Pihlajalinna kertoi tuolloin, että nettovelaton käteisenä maksettava kauppahinta on lähes 32 miljoonaa euroa.

KKV ilmoitti marraskuussa ottavansa ostosuunnitelmat jatkokäsittelyyn, sillä viraston alustavan tarkastelun perusteella kaupasta olisi voinut seurata haittaa kilpailulle.

Pohjola Sairaala on tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja -tapaturmien hoitoon erikoistunut sairaalaketju, joka toimii viidellä yliopistosairaalapaikkakunnalla. Sen palveluksessa työskenteli vuonna 2020 noin 270 työntekijää.

KKV torppasi vuonna 2020 Mehiläisen aikeet ostaa Pihlajalinna, koska virasto arvioi, että yrityskauppa olisi vähentänyt merkittävästi kilpailua terveyspalveluiden markkinoilla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut