Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikonloppuna pikkupakkasta sekä räntä- ja lumisateita

Viikonloppuna Suomeen on luvassa vaihtelevasti pilvistä sekä räntä- ja lumisateista säätä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Vielä lauantaina sää on enimmäkseen poutaista. Lämpömittari näyttää pysyvän maan etelä- ja länsiosissa nollassa asteessa tai hieman sen ylä- tai alapuolella. Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla pakkasta voi olla kylmimmillään viisi astetta, idässä ja pohjoisessa 3–15 pakkasastetta. Kylmintä on aivan pohjoisessa.

Sunnuntaiyönä pakkanen kiristyy etelässäkin paikoin kymmenen asteen paikkeille. Päivän mittaan sää alkaa lauhtua lännestä alkaen, ja lämpötilat liikkuvat nollan molemmin puolin. Lännestä saapuu räntä- tai lumisateita, jotka voivat levitä päivän aikana koko maahan.

Ajokeli voi lumisateiden takia olla sunnuntaina huono koko maassa.