Uusia koronavirustartuntoja raportoitu Suomessa liki 6 000 – kuolemia kahdeksan

Suomessa on raportoitu lähes 6 000 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viime viikon aikana on todettu lähes 110 000 tartuntaa, mikä on noin 50 000 enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

Kahden viime viikon aikana raportoitujen tapausten ilmaantuvuusluku on noin 2 000 sataatuhatta asukasta kohti. Aiemmalla kahden viikon jaksolla luku oli noin 1 150.

Kaikkiaan Suomessa on todettu koko koronavirusepidemian aikana noin 400 000 tautitapausta.

Uusia covid-19-tautiin liittyviä kuolemantapauksia on vahvistettu kahdeksan. Kaikkiaan Suomessa on raportoitu tähän mennessä 1 761 koronakuolemaa, THL kertoo.

Yli 40 prosenttia saanut kolmannen rokoteannoksen

Koronarokotteen kolmannen annoksen on Suomessa ottanut nyt 1,97 miljoonaa ihmistä eli noin 41 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.

Kaksi rokotetta on puolestaan ottanut noin 4,05 miljoonaa ihmistä eli noin 85 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Vähintään yhden rokotteen taas on ottanut 4,23 miljoonaa suomalaista, mikä tarkoittaa yli 88:aa prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa olevien lukumäärä päivitetään maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Eilen kerrottiin, että sairaalahoidossa oli 701 ihmistä, joista 63 tehohoidossa.

Rajoituksia lisätään sairaanhoidon kuormituksen vuoksi

Rokotuskattavuuden kasvusta huolimatta aluehallintovirastot ovat joutuneet asettamaan runsaasti rajoituksia muun muassa sisätiloissa järjestettävien tilaisuuksien osallistujamäärille ja myös julkisten sisätilojen aukiololle.

Viimeisimpien joukossa Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt tiistaina päätöksen, jonka mukaan Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueen tietyt liikunta-, harrastus- ja virkistystilat määrätään suljettavaksi 20.1.–2.2.2022 väliseksi ajaksi.

Sulkupäätös ulottuu kaikkiin tiloihin, jotka voidaan tartuntatautilain pykälän 58 g mukaan määrätä suljettavaksi, kuten liikunta- ja harrastustilat, huvi- ja virkistystilat sekä kauppakeskusten oleskelutilat.

– Sairaanhoitopiirin lausunnon perusteella epidemiatilanne ei anna mahdollisuutta jättää joitakin tiettyjä tiloja päätöksen ulkopuolelle, toteaa ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan suljetuksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan terveysturvallisuus huomioiden.

Mainos: Itä-Häme

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut