Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viisikymppisen miehen epäillään murhanneen naisen Helsingin Maunulassa – epäillään myös pahoinpidelleen samaa naista aiemmin

Poliisi epäilee 49-vuotiasta miestä Helsingin Maunulan kaupunginosassa viime vuoden lopulla tehdystä murhasta. Tapauksen esitutkinta on valmistumassa.

Poliisin mukaan miehen epäillään murhanneen 55-vuotiaan naisen veitsellä marraskuussa. Poliisi kuvaa tiedotteessa tekotapaa raa'aksi ja julmaksi.

– Teko kohdistui osittain puolustuskyvyttömään uhriin, minkä vuoksi tapauksen rikosnimike muutettiin taposta murhaksi, kun olimme neuvotelleet syyttäjän kanssa, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.

Poliisi on kertonut aiemmin, että nainen löydettiin kuolleena asunnostaan.

Poliisin mukaan miestä on aiemmin epäilty saman naisen pahoinpitelyistä, jotka sijoittuvat viime vuoden maalis–elokuulle. Poliisi kertoo, että tapauksista kolme on edennyt syyteharkintaan ja kahden tapauksen esitutkinta on lopetettu.