Vanhuspalvelut kärsivät työvoimapulasta, selviää THL:n seurannasta – selvimmin ongelma näkyy kotihoidossa

Suomessa vanhuspalvelut kärsivät työvoimapulasta, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä seurannasta. Selvimmin ongelma näkyy kotihoidossa, jossa neljäsosa yksiköistä tekee joka viikko töitä riittämättömällä henkilöstöllä.

Vaikein tilanne oli kuudessa prosentissa yksiköistä, joissa vajaalla henkilöstöllä työskenneltiin päivittäin tai lähes joka päivä. Ylitöitä oli puolestaan tehty joka päivä tai lähes joka päivä 11 prosentissa kotihoidon yksiköistä.

Suurimmat lisäystarpeet kotihoidon henkilöstöön ilmoitettiin Keski-Uudenmaan, Satakunnan, Vantaa-Keravan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson hyvinvointialueilla.

– Kotihoitoon tarvitaan pysyvästi lisää sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Työntekijöille jatkuvat ylityöt aiheuttavat kuormitusta ja jaksamisongelmia. Lisäksi riittämättömällä henkilöstöllä toimiminen voi johtaa myös virheiden ja vaaratilanteiden yleistymiseen, toteaa THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa tiedotteessa.

Koronaepidemia pahensi vajetta

THL:n mukaan vanhuspalvelujen tarve kasvaa Suomessa väestön ikääntyessä. Ensin lisääntyy tarve juuri kotiin saatavissa palveluissa, mutta työvoimaa tarvitaan lisää myös ympärivuorokautisessa hoidossa.

Sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä on jouduttu siirtämään koronaepidemian hoitoon, mikä vaikeuttaa entisestään vanhuspalveluiden hankalaa rekrytointitilannetta. Epidemia on myös lisännyt työntekijöiden poissaoloja, mikä puolestaan on nostanut sijaistarvetta.

– Henkilöstövaje heikentää tällä hetkellä palvelun saatavuutta ja laatua tuhansilla kotihoidon asiakkailla. Asiakkaille henkilöstövaje näkyy kiireisinä, siirtyneinä, lyhennettyinä tai väliin jääneinä kotihoidon käynteinä, sanoo THL:n johtava tutkija Hanna Alastalo.

Ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden voidaan THL:n mukaan olettaa heikkenevän, jos tuhansia lisärekrytointeja tehdään samanaikaisesti. Näin voi tapahtua huolimatta siitä, että lähi- ja sairaanhoitajien koulutusmääriä lisättäisiin ja alan houkuttelevuuteen panostettaisiin. Henkilöstön saatavuudessa voi olla myös alueellisia eroja.

THL:n seuranta toteutettiin viime vuoden marraskuussa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut