Tanska purkaa koronarajoitukset tänään, vaikka tartuntaluvut huitelevat pilvissä

Tanska purkaa tänään tiistaina koronarajoitukset korkeista tartuntaluvuista huolimatta.

Tanskan hallitus on sanonut luottavansa korkean rokotekattavuuden antamaan suojaan koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttamaa, lievempänä pidettyä tautia vastaan.

Tanska luopuu niin maskien käytöstä, rokotepassista kuin ravintolarajoituksistakin.

Tanskasta tuli näin ensimmäinen kaikista rajoituksista luopuva Euroopan unionin jäsenmaa.

Tilanne Tanskan sairaaloissa "hallinnassa"

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi viime viikolla, että maa palaa näin "elämään sellaisena kuin tunsimme sen ennen koronaa".

Frederiksenin mukaan Tanskan rokoteohjelma on ollut oikein onnistunut ja antaa "vahvan suojan" sairastumista vastaan.

– Siksi hallitus on päättänyt, että koronaa ei enää pitäisi pitää yhteiskuntaa uhkaavana tautina, hän sanoi.

Tanska pitää kuitenkin vielä neljä viikkoa voimassa joitain rajoituksia maan ulkorajoilla, kuten testaamista ja karanteenien määräämistä.

Lisäksi terveysviranomaiset suosittelevat positiivisen testituloksen saaneita eristäytymään neljäksi päiväksi.

Tanskassa on päivittäin rekisteröity jopa yli 40 000 tartuntaa, mutta hallituksen mukaan tilanne maan sairaaloissa on hallinnassa ja tehohoidossa olevien määrä on laskenut.

Tanskalaisista yli 60 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta. Tammikuussa riskiryhmään kuuluville alettiin jo jakaa neljänsiä rokoteannoksia.

Norjaan jäämässä osin maskisuositus?

Tietoa koronarajoitusten helpotuksista voi tulla tänään myös Norjasta, missä hallitus pitää tiedotustilaisuuden illalla kello 20. Norjalaislehti Dagbladetin mukaan suurin osa rajoituksista on määrä poistaa Tanskan mallin mukaisesti. Norja olisi kuitenkin säilyttämässä suosituksen käyttää koronamaskia, jos ei ole mahdollista pitää vähintään metrin etäisyyttä muihin ihmisiin.

Ranska ei ole menossa yhtä pitkälle, mutta maa helpottaa useita rajoituksia koronatilanteen suotuisan kehityksen vuoksi. Keskiviikkona esimerkiksi yleisörajoitukset poistetaan sekä sisällä että ulkona, eikä koronamaskien käyttö ulkona enää ole pakollista.

– Voimme lieventää joitain rajoituksista ja antaa ihmisten palata mahdollisimman normaaliin elämään, sanoi Ranskan terveysministeri Olivier Veran.

Italia helpottaa maahantuloa

Italia on ilmoittanut lieventävänsä maahantulorajoituksia. Tiistaista lähtien EU-kansalaisten ei enää tarvitse tehdä Italiaan saapuessaan koronatestiä, jos he ovat rokotettuja tai voivat todistaa saaneensa aiemmin tartunnan.

Itävalta sitä vastoin ottaa askeleen toiseen suuntaan: siellä tulee voimaan vaatimus, jonka mukaan kaikki maan aikuiset on rokotettava koronavirusta vastaan. Parlamentin lähes kaksi viikkoa sitten hyväksymä rokotepakko tulee voimaan perjantaina.

Jos rokottamaton ei ole ottanut koronapiikkiä Itävallassa maaliskuun puoliväliin mennessä, häntä uhkaa tuhansien eurojen sakko. Itävallan rokotepakko ei koske raskaana olevia ja lääketieteellisistä syistä rokotteista vapautettuja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut