Australia avaa viimein rajansa turisteille helmikuun lopulla – rajat olleet tiukasti kiinni lähes kaksi vuotta

Australia avaa rajansa kahdesti rokotetuille turisteille helmikuun 21. päivä, ilmoitti maan pääministeri Scott Morrison tänään.

Rajojen avaaminen turisteille päättää yhden maailman pisimpään kestäneistä ja tiukimmista matkailuun liittyvistä koronarajoituksista.

– Siitä on lähes kaksi vuotta, kun päätimme sulkea Australian rajat, Morrison kertoi toivottaen tuplarokotetut tervetulleiksi Australiaan.

Australia sulki rajansa maaliskuussa 2020 ehkäistäkseen koronaviruksen leviämistä maahan. Sen jälkeen australialaisia on estetty suurimman osan ajasta lähtemästä maasta ja vain muutamille on annettu poikkeuslupia saapua Australiaan.

Maan turismiteollisuus on kärsinyt voimakkaasti rajoitusten vuoksi.

Australian kauppa- ja teollisuuskamarin mukaan rajojen kiinniolo maksoi yrityksille noin 2,3 miljardia euroa kuukaudessa.

Australian valtion turismiviraston mukaan ennen koronapandemiaa turismi työllisti noin 666 000 australialaista, mikä on noin viisi prosenttia koko Australian työvoimasta.

Australian sisällä jatketaan kuitenkin edelleen tiukempia matkustusrajoituksia. Esimerkiksi Länsi-Australian osavaltion matkustusrajoitukset mahdollistavat vain harvalle mahdollisuuden matkata osavaltioon muualta Australiasta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut