Energiantuotantoon liittyvät hiilidioksidipäästöt nousivat maailmanlaajuisesti viime vuonna kuusi prosenttia korkeimmalle tasolleen koskaan, kertoi Kansainvälinen energiajärjestö (IEA) tiistaina. Päästöjen kokonaismääräksi laskettiin 36,3 miljardia tonnia.
– Yli kahden miljardin tonnin kasvu oli absoluuttisesti mitattuna historian suurin, mikä kompensoi ja ylittääkin edellisenä vuonna tapahtuneen, pandemian aikaansaaman laskun, järjestö ilmoitti.
Suurin yksittäinen syy päästöjen kasvattajana oli Kiina, missä päästöt kasvoivat 750 miljoonaa tonnia vuosina 2019–2021. IEA:n mukaan maailman merkittävistä talousmahdeista vain Kiinan talous kasvoi viime ja edellisvuonna.
Muina syinä päästöjen kasvuun olivat sääolot sekä maakaasun hinnan nousu, mikä vuoksi hiiltä käytettiin entistä enemmän. Päästöt nousivat siitä huolimatta, että uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi ennätyksellisen paljon.