Useita kuollut Venäjän iskuissa rautatieasemille Ukrainassa – Venäjän puolustusministeriö myöntää iskuilla pyrittävän estämään asetoimitukset rintamalle

Ukrainassa ainakin viisi ihmistä on saanut surmansa ja 18 haavoittunut Venäjän iskuissa rautatieasemille Vinnytsjan alueella maan keskiosissa, kertovat viranomaiset.

Pelastus- ja raivaustoimet ovat edelleen kesken, joten uhrimäärä voi nousta.

Ukrainan rautateitä johtavan Oleksandr Kamyshinin mukaan Venäjä pyrkii järjestelmällisesti tuhoamaan Ukrainan rataverkon.

– Tänä aamuna, tunnin sisällä, viisi rautatieasemaa Ukrainan keski- ja länsiosissa syttyi tuleen. Ainakin 16 matkustajajunaa viivästyi, Kamyshin sanoi viestipalvelu Telegramissa julkaistussa lausunnossa.

Venäjän edellisessä rautatieasemaiskussa kuluvan kuun alussa kuoli yli 50 ihmistä. Tuolloin isku kohdistui Itä-Ukrainassa sijaitsevaan Kramatorskiin.

Venäjän puolustusministeriö on myöntänyt, että sen tarkoituksena on Ukrainan rautatieverkostoa tuhoamalla estää ulkomaisten asetoimitusten pääsy rintamalle, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Myös rautateiden sähkönjohtimiin virtaa tarjoavaan jakelukeskukseen Krasnessa lähellä Lvivin kaupunkia iskettiin ohjuksilla.

Ukrainan viranomaiset kertoivat jo tuolloin uskovansa Venäjän pyrkivän katkaisemaan asetoimitukset.

Venäjän iskut ovat tuhonneet laajasti siviili-infrastruktuuria Ukrainassa.

Britannian puolustusministeri: Venäjä menettänyt noin 15 000 sotilasta

Venäjä on menettänyt Ukrainassa kaatuneina noin 15 000 sotilasta ja arviolta 2 000 erilaista panssariajoneuvoa, arvioi Britannian puolustusministeri Ben Wallace yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Noin kolmannes tuhotuista tai menetetyistä panssariajoneuvoista on tankkeja, kolmannes miehistönkuljetusvaunuja ja kolmannes jalkaväen taisteluajoneuvoja.

Hävittäjiä tai taisteluhelikoptereita Venäjä on menettänyt Wallacen mukaan yli 60.

Wallacen mukaan Venäjä on tähän mennessä epäonnistunut lähes joka ainoan tavoitteensa saavuttamisessa, mutta ukrainalaiset taistelevat hänen mukaansa edelleen henkensä edestä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut