Sää jatkuu tavanomaista viileämpänä alkavalla viikolla. Lämpötilat ovat viikon alussa useita asteita keskimääräistä kylmempiä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Maan pohjoisosissa alkuviikosta odotetaan melko sateista, kun laaja matalapaineen alue liikkuu Pohjois-Suomen yli itään. Päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila kertoo STT:lle, että Pohjois-Lapissa voi maanantaina sataa jopa 10 senttiä lunta. Etelämpänä sateet tulevat vetenä ja ovat vähäisempiä, mutta on kuitenkin tuulista.
Maan eteläosassa lämpötilat ovat maanantaina 10–12 asteen vaiheilla. Tiistaina jäädään etelässä 5–8 asteen paikkeille.
Lapissa ollaan alkuviikolla nollassa tai hieman plussan puolella.
Ilmatieteen laitos on antanut maanantaille tuulivaroituksen maan etelä- ja keskiosiin. Varoituksen mukaan lounaistuuli on voimakasta keskipäivästä alkaen. Tuulen nopeus voi olla puuskissa 15 metriä sekunnissa.
Jylhä-Ollilan mukaan kyse ei ole vielä mistään myrskytuulesta.
– Lähinnä tuuli on puuskaista ja ajoittain navakkaa.